Frisbeegolfia

Emäntä ja isäntä ovat kuulkaas aloittaneet tässä tämän kesän loppu puolella uuden harrastuksen, nimittäin sellaisten kiekkojen heittelyn. Kutsuvat sitä joksikin frisbeegolfiksi, mutta ihan tavallisilta kiekoilta ne minusta näyttävät....

Tämä harrastus ei vain ole minun mielestäni kovin kiva, koska näihin kiekkoihin ei kuulemma saisi koskea. Tämä ei kuitenkaan ole kuulkaas kovin helppoa. Kun niitä lentelee tuossa tiellä ja pihalla, niin pakkohan niiden perään on sännätä ja ottaa ne kiinni ja jos ei kiinni ilmasta niitä saa, niin maasta sitten noutaa. Ne pirulaiset kiekot eivät vaan tahdo oikein siitä maasta irrota, vaan niitä pitää tassulla kuoputtaa irti, jotta ne saa napattua suuhun. Tästä emäntä ja isäntä eivät oikein pidä, jää kuulemma kynnen ja hampaan jälkiä kiekkoihin. En minä vaan ole mitään huomannut ;) tai no jos totta puhutaan, olen vähän muutamaa kiekkoa kurittanut olan takaa.

Tässä yhtenäkin päivänä isäntä tuossa pihalla heitti näitä kiekkoja ja en voinut vastustaa kiinniottamista. Yhdelle kiekolle vain kävi vähän köpelösti meikäläisen käsittelyssä. Minä vähän innostuin sitä kurittamaan liian kovasti ja arvatkaas mitä, no sehän tietysti vähän hajosi. Isäntä ei oikein tästä tykännyt ja kiekon heittely päättyi siltä illalta. Sain myös vähän palautetta tuosta liian kovasta käsittelystä. Kerrottiin, että näitä kiekkoja pitäisi käsitellä yhtä hellävaraisesti kuin lintujakin, joita pääsen aina syksyisin noutamaan. Se on vaan niin vaikeeta, kun nuo kiekot ovat meikäläisen näkökulmasta leluja, joilla leikitään. Ne linnut on sitten asia ihan erikseen, nehän on eläimiä eikä mitään leluja ja metsällä ollaan aina tosissaan, kiekoilla leikitään. Välillä myös innostun kiekoista siinä määrin, etten haluaisi niitä noudettuani kenellekään luovuttaa. Olenpa muutaman kiekon kiikuttanut tuohon lähimetsikköönkin. Sieltä ovat kuulkaas saaneet käydä itse ne noutamassa, kun enhän minä niihin saa koskea tai niitä sieltä noutaa ;)

Tässä isännän ja emännän uudessa harrastuksessa on toinenkin huono puoli. Meikäläinen ei nimittäin pääse osallistumaan siihen kuin kotona, ei minua huolita mukaan niille kutsutuille oikeille kentille. Minun pitää aina jäädä kotiin, kun ne lähtee pelaamaan. Joka päivä minut käytetään lenkillä ennen pelaamaan lähtöä, joten ei minua heitteille ole jätetty. Minusta on vaan tylsää olla yksin kotona, tai onhan minulla täällä sisällä tuossa kodinhoitohuoneen oven takana tuo kaveri, mutta se on siellä aina eristyksissä. Se on kuulkaa erityisen tylsää silloin, kun olen muutenkin joutunut olemaan pitkän päivän yksin ja sitten jonkun tunnin päästä, kun isäntä ja emäntä ovat kotiutuneet seurakseni, ne taas jättää minut tänne yksin. Ei ne kovin kauaa onneksi niillä pelireissuilla viivy, mutta minun näkökulmastani liian kauan. No, arvatkaas mitä, minähän olen tylsyyttäni vastaan keksinyt sitten uusia "harrastuksia" täällä sisällä. Minä siirtelen kengät pois eteisestä! Ne kuulkaas löytyy joko sohvalta ala- tai yläkerrasta tai jos oikein haluan olla pirullinen, niin vien ne sänkyyn. Siinäpähän saavat sitten kenkiään aina etsiä ja aamulla kiireessä tuskastella, kun paria ei löydy. Saavathan vähän liikuntaa, kun konttaavat lattialla ja etsivät puuttuvia kenkiä mm. sohvan tai sängyn alta, sillä sinnekin niitä aina välillä piilottelen =)

Jos kengissä ei ole tarpeeksi tekemistä, kantelen yläkerrasta vaatteita sekä tyhjennän eteisen kaapista villasukkakoria. Villasukat yleensä myös kannan seurakseni sohvalle. Mitään en ole näistä pureskellut vaan vaihtanut sopivasti vain niiden paikkaa.

Tässä yhden illan saldoa olohuoneen sohvalla... muutama kenkä on vain vaihtanut paikkaa ja tuo valkea koirahan se oli syyllinen eikös niin....

Pthyi python eiku ööööö KYYKÄÄRME!

Törmäsinpä tämän kesän ensimmäiseen pythoniin eiku siis kyykäärmeeseen tässä toissa viikolla. Siellä se heinikossa luikerteli tuossa läheisellä pellolla. Onneksi osaan näitä matelijoita jo varoa aikaisempien kokemusteni valossa. Tällä kertaa tyydyin vähän sen menoa vain seuraamaan ja pomppimaan pois sen edestä. Emäntä yritti kutsua minua pois, kun huomasi, että pompin ja sätkyilen ihmeellisesti heinikossa. Ensin piti kuitenkin vähän seurata luikertelijan menoa ennen kuin tulin pois sieltä. Emäntä ei kylläkään pitänyt siitä, että en sen käskyjä totellut. Jotain puhui siitä, että se olisi voinut minua pistää...

Ensimmäisen kerran törmäsin tähän luikertelijaan jokunen vuosi sitten meidän edellisessä kodissa. Tällöin tämä luikerteleva elukka oli päättänyt siirtyä meidän sisätiloihin, tarkemmin sanottuna pannuhuoneeseen. Emäntä tuli yhtenä päivänä kotia töistä ja tapansa mukaan aikoi ruokkia meidät koirat. Koiranruokia säilytettiin siellä pannuhuoneessa ja sinne hän suuntasi tälläkin kertaa kuten aina joka päivä. Yleensä hän ei välttämättä sinne edes valoja sytytä vaan hakee sangolla ruuat ja antaa ne meille koirille. Tällä kertaa hän ajatteli sytyttää kuitenkin valot, koska piti myös pannuhuone lämmittää illan kuluessa. No, valonkatkaisija sijaitsee toisella puolella huonetta, ulko-oven vieressä (yleensä sinne pannuhuoneeseen kuljetaan sisäkautta suoraan pesuhuoneesta olevasta ovesta). Emäntä siis puikkelehti sytyttämään valoa ja alkoi ihmetellä siinä samalla kuuluvaa suhinaa.... Valot sytytettyään alkoi tutkia tarkemmin, että mistähän laitteesta tämä suhina nyt sitten kuuluu ja kävellä takaisin pesuhuoneelle johtavalle ovelle. Samalla hän huomasi, että minä tuijotan lattialla jotakin ja tajusi, että käärmehän se siinä lattialla suhisee minun nokan edessäni. Käärme oli siinä vaiheessa jo aika ärsyyntynyt ja varmaankin valmiina iskemään hampaansa johonkin esim. minun kuonoon. No, emäntä tästä säikähti ja pakotti minut siirtymään takaisin pesuhuoneeseen tullen itse perässä. Ovi vain äkkiä kiinni ja nopeasti takaisin sisälle kodinhoitohuoneen ja eteisen kautta. Se oli kuulkaas nopein poistuminen huoneesta pitkiin aikoihin. Minä vähän hämmästyin ja säikähdin tästä operaatiosta ja en oikein tiennyt mitä ajatella. Käytävästä vain kurkistelin oven raosta eteiseen, kun en oikein tiennyt mikä se oli otus oli ollut ja mitä tässä pitäisi tehdä... uskaltaako sitä enää sinne suuntaan liikkuakaan. No, käärmettä ei enää sinä päivänä pannuhuoneesta löytynyt vaan seuraavana aamuna isäntä siihen taas pannuhuoneen oven takaa törmäsi. Tällöin käärme ikävä kyllä vaihtoi seurakuntaa.... Voin kertoa, että tämän kokemuksen jälkeen olen osannut näitä luikertelijoita varoa.

Viime kesänä törmäsin meidän entisen talon pihassa useampaakin otteeseen näihin luikertelijoihin. Ne olivat ilmeisesti päättäneet alkaa asumaan meidän pihassa. Ensimmäisen kerran olin ulkona isännän siskon ja sen koiran kanssa. Olimme tulleet pissalenkille. Tämä isännän siskon koira oli hihnassa, kun se oli käynyt lonkkaleikkauksessa eikä saanut riehua irti. No, siinä pihamaalla kävelimme, kun yhtäkkiä isännän sisko huusi tosi kovaa ja hyppäsi taaksepäin... käärmehän se siinä tiellä luikerteli vaan ei kovin kauaa tässä maailmassa enää oleskellut. Minä taas vähän ihmettelin tapausta, mutta edellisestä kohtaamisesta näiden matelijoiden kanssa viisastuneena pysyttelin sopivan matkan etäisyydellä. Toisen kerran olin isännän veljen koiranpennun kanssa muiden koirien häkeillä vaihtamassa kuulumisia. Emme siinä tohinassa koko luikertelijaa edes huomanneet vaan vasta emäntä sen hoksasi, kun tuli hakemaan tätä koiranpentua pois häkkien luota. Hänkin melkein sen päälle käveli ennen kuin huomasi otuksen. Minulle tuli käsky perääntyä ja koiranpentu pääsi sylihoitoon. Isännän sisko kävi hoitelemassa tämänkin matelijan... Sille kesälle löytyi vielä pihasta pari muutakin uutta matelijaa, jotka saivat häädön tästä seurakunnasta...

Jostain syystä nämä käärmeet ovat meidän taloudessa aina kerääntyneet noiden koiranhäkkien ympärille. Viime kesänäkin suurin osa niistä tavattiin häkkien läheisyydestä ja aiempinakin vuosina sama ilmiö on toistunut. Kaikki karvaturrit eivät vain osaa näitä luikertelijoita varoa ensi kerralla ja onpa muutama meidänkin koirista ottanut piston osakseen. Yleensä tämä pisto on osunut kuonoon ja turvotustahan siitä on seurannut. Onneksi mitään pahempia oireita ole tullut ja ihan kotikonstein ovat selvinneet pistoista. Huonomminkin olisi voinut käydä kuulemani juttujen perusteella. Itse asiassa isännän veljen tyttöystävän koira joutui tiputukseen kyynpiston takia. Tästä on vuosia aikaa, mutta hän oli meillä käymässä ja tiellä luikerteli taas tämmöinen matelija. No, tämä koirahan päätti tutustua siihen tarkemmin ja kuonon turpoaminenhan siitä oli seurauksena. Seuraavana päivänä piti ottaa vähän lääkettä suonensisäisesti, kun turvotus ei laantunut ja olotila oli tällä koiralla vähän kehno. Onneksi tilanteesta selvittiin ja parin päivän päästä oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Nämä luikertelevat matelijat ilmeisesti kuuluvat kesään, joten muistakaahan jokainen näitä varoa, jos niihin törmäätte!

Karkumatkalla

Vaikka otsikko viittaa karkumatkailuun, en ole sellainen tyyppi, joka karkailisi kovin usein. Itse asiassa en ole elämäni aikana kovinkaan montaa karkurireissua tehnyt ja yleensä nämä tehdytkin reissut ovat olleet aika lyhyitä. Minä viihdyn tuossa pihalla irti aivan hyvin enkä tosiaankaan yleensä minnekään kauemmas siitä lähde. Tätä samaa ei voi sanoa kuitenkaan meidän perheen muista karvaturreista. Jos ne pääsevät irti ja karkumatkalle, niin silloin reissut voivat olla pitkiäkin.

Ensimmäisen karkumatkani tein suunnilleen vuoden ikäisenä. Sekin liittyi siihen, että minut oli viety hoitoon ja ajattelin, että nyt tämä saa riittää ja lähdin etsimään tietä kotiin. Kävi nimittäin niin, että isäntä ja emäntä lähtivät jonnekin ulkomaan matkalle reiluksi viikoksi ja minut sekä perheen karhukoira, joka oli silloin puolivuoden ikäinen pentu, vietiin emännän vanhempien kotia hoitoon. Siellä olimme olleet useamman kerran aiemminkin hoidossa ja yökylässä, joten mitään ongelmaa ei pitänyt olla. Muut karvaturrit jäivät hoitoon kotia. No, pentu vietti päivät häkissä mielissään emännän vanhempien pystykorvan kanssa ja minä poika olin päivät hoidossa emännän isovanhempien luona siinä ihan emännän vanhempien naapurissa. Tämä sen vuoksi, että emännän vanhemmat olivat töissä ja emännän pikkuvelikin oli päivät koulussa, enkä olisi varmasti ollut yksin kiltisti sisällä tekemättä tuhmuuksia. Illat olimme siis emännän vanhempien kotona, kuten useasti muutenkin. Muutama päivä meni näin ihan rattoisasti, mutta sitten minulle iski niin kova koti-ikävä, että päätin yhtenä päivänä lähteä etsimään tietäni kotiin isännän sekä emännän luokse. Tämä tapahtui päivällä, kun olin emännän isovanhempien luona hoidossa. Ne olivat päästäneet minut pihalle pissalle kuten usein ennenkin ja tällöin olin nähnyt tilaisuuteni tulleen. Kun minua ei kutsuista huolimatta sitten sisälle kuulunut, oli emännän mummu kauhistunut ja ajatellut, että nyt se katosi lopullisesti ja tämän on heidän syytään. Emännän ukki lähti minua etsimään. Jonkun ajan päästä emännän mummu oli saanut puhelinsoiton n. 1,5 km päästä olevasta talosta, että heidän pihallaan on outo koira. Olivat tiedustelleet, jos isovanhemmat tietäisivät kenen se on. No, kuvailun tuloksena mummu oli tullut siihen tulokseen, että karkulainenhan se siellä on ja eiku ukille äkkiä viestiä, jotta tulee hakemaan minut pois. Minä poikahan se tosiaan sinne olin eksynyt tietä kotiin etsiessäni. Ukki tuli autolla hakemaan ja yritti saada minut autoon. Minä, kun yleensä tykkään autoajeluista hulluna ja  ukinkin kyydissä olen ajellut useamman kerran, mutta tällä kertaa en sinne autoon suostunut menemään. Tiesin, ettei sillä kotia pääse. Siinä ukin yrittäessä ottaa minua kiinni (tämäkin oli outoa, koska yleensä en juokse karkuun) ajoi talon ohi isännän isäukko. Hän huomasi minut siinä pihalla ja palasi takaisin kysymään, että mitä siellä teen. Minä poika päätinkin tällöin hypätä isännän isäukon autoon, koska tiesin, että sillä pääsisi kotia varmasti. Piru vie, minua kuitenkin huijattiin ja päädyin hoitopaikkaani takaisin. Yritin pistää hanttiin neljällä jalalla todella, kun minua autosta ulos otettiin, mutta kakkoseksi jäin. Paluu hoitopaikkaani oli selvä. Tämän jälkeen ukki ja mummu eivät minua enää pitäneet irti pihalla, kun niillä hoidossa olin, vaan hihnassa piti ulkoilla.

No, tämän hoitoreissun aikana tämä ei ollut ainoa karkumatkayritys. Seuraavana iltana päätin taas yrittää karata kotia, kun kukaan minua ei tullut hakemaan. Tällöin otin mukaani myös tuone meidän karhukoiran pennun, koska olimme sen kanssa pihalla irti, kun emännän vanhemmat ja pikkuveli olivat tulleet kotia. Siitä pihasta lähdimme jolkottelemaan kotia päin. Tämä matka kuitenkin keskeytyi n. 1 km päähän, kun emännän pikkuveli otti meidän pyörällä kiinni. Käskettiin kääntyä takaisin ja niinhän meidän piti tehdä. Ei vieläkään päästy kotia! Tämän jälkeen uskoin, ettei karkaamalla kotia pääsen. Iltaisin istuin pihalla kaivon päällä pennun kanssa ja tuijotin intensiivisesti tielle päin, että joko ne isäntä ja emäntä saapuisivat hakemaan meidät kotia. Tämän lisäksi opettelin aukaisemaan autojen ovet ja istuin aina tilaisuuden tullen autossa odottamassa, että jos joku minut kotiin ajaisi. Lopulta isäntä ja emäntä kuitenkin saapuivat meidät hakemaan kotiin ja siinä vaiheessa ei ollut riemulla rajaa! En kuulkaas antanut heidän pariin päivään poistua silmistäni vaan vahdin kuin haukka niiden liikkeitä. Ei minua niin vain heti toisen kerran hoitoon jätetä...

Tuota aiemmin mainittua autojen ovien aukaisutaitoa olen hyödyntänyt useamman kerran jälkikäteenkin, jos minua ei ole vähään aikaan autoajelulle viety. Tapanani on myös käydä meille tulleiden vieraiden autossa tutkimusmatkalla, jos minut vain pihalle tällöin päästetään. Kerran kävi myös niin, että isännän siskon kavereita tuli meidän perheen koiria ihastelemaan. Siellä pihalla heidän olleessaan ja koiria tutkiessa, huomasin näiden vieraiden autossa ehkä olevan myös koiria. Hiippailin autolle ja avasin auton oven. Menin takapenkille ja siellähän oli jossain ihme laatikossa pari sellaista pientä "rottaa" tai ei kait ne "rottia" ollut vaan jotain chihuahuoita... Minä tietysti menin nokka kiinni laatikkoon tutustumaan näihin eläimiin, mutta ne eivät vissiin oikein minusta tykänneet... siirtyivät vaan laatikon toiseen päähän ja vapisivat hirveästi. En kai minä niin pelottava ollut. Isäntä huomasi vähän ajan kuluttua minun pihasta hävinneen ja arvasi, että missä olen. Hän tuli autolle ja vähin äännin käski sieltä poistua. Auton ovi vain kiinni eikä sanaa kenellekään. Toivottavasti nämä pikku "rotat" eivät mitään traumoja saanut tästä minun tutustumisreissusta.

Kerran entiseen kotiin muuttomme jälkeen, lähdin tuon mun tyttöystävän kanssa karkumatkalle. Se sai minut jotenkin houkuteltua mukaansa... Yleensä en sen matkaan lähde tai ainakin palaan kotia vähän ajan kuluttua. No, nyt sitten lähdimme yhdessä karkuretkelle metsään. Kyseessä oli jo ilta ja pimeäkin oli jo tulossa. Isäntä meidät sitten karkureissulta yllätti autolla muutaman tunnin kuluttua ja kuulkaas antoi meidän kuulla taas kunniamme. Kotiin päästyäni syöksyin heti emännän luokse saunaan, kun se oli sitä lämpiämään laittamassa. Menin kuulkaas kylmään saunaan (vaikka oikeasti tykkään saunoa vain lämpimässä saunassa) lauteille istumaan enkä poistunut sieltä aivan heti. Annoin isännän vähän jäähdytellä tunteitaan ja samalla itsekin lämmittelin karkureissun jälkeen, oli nimittäin silloin jo syksy aika pitkällä ja kylmä oli ilma.

Täällä uudessa kodissa olen tehnyt muutaman "tutustumisreissun" vähän kauemmaksi talosta. Emäntä ja isäntä eivät näistä ole oikein tykänneet, kun tuossa lähellä kulkee aika iso tie ja autoja ja sinne tiellehän minä aina suunnistan. Heti muuton jälkeen kävin aika monta kertaa näillä "tutustumisreissulla" tutkimassa, että mitä tuossa lähimaastossa oikein on. Olen saanut vähän siitä palautetta ja aina minut on haettu pois ennen kuin olen tarpeeksi ehtinyt tutkia ja nuuskia paikkoja. Lopettelinkin jo näitä reissuja tuossa kesän kynnyksellä, mutta muutama viikko sitten minulla tuli taas hinku päästä vähän nuuskimaan paikkoja laajemminkin. Tein ensin hämäyksen vuoksi retken tuonne toiselle puolelle pihaa, jonne minulla on lupa mennä. Tämän jälkeen yritin livahtaa nopeasti pihan poikki kenenkään huomaamatta toiseen suuntaan karkuretkelle. Ikäväkseni emäntä kuitenkin sattui juuri sillä hetkellä katsomaan ikkunasta pihalle ja näki kuinka juoksin vauhdilla toiseen suuntaan. Se tuli pihalle kutsumaan minua takaisin. En kuitenkaan tällä kertaa ollut kuulenevinakaan kutsua takaisin pihalle vaan jatkoin matkaani. No, emäntä ei tähän luovuttanut vaan tuli hetken kuluttua pyörällä perässä ja yllätti minut tuolta läheiseltä asumattomalta talolta. Kotiahan sitä piti lähteä....

Muutama viikko sitten olin päivähoidossa emännän vanhempien kotona, emännän sisko minulle seuraa piti. No, hän päivällä päästi minut pihalle ja siinä pihalla ollessani sain päähäni lähteä naapuriin katsastamaan, että mitä siellä näkyy. Naapurissa asuu muutama koira, heppoja ja vuohia. Noista hepoista en oikein välitä, kun olen vuosia sitten saanut niiltä aitauksesta pari kertaa sellaiset lähdöt, että nykyään pysyttelen sopivan etäisyyden päässä niistä. Tällä kertaa ajattelin mennä tervehtimään naapurissa asuvia vuohia.... Olen niihin vasta tänä kesänä tutustunut paremmin. En kuitenkaan ihmeemmin niistä välitä, onhan ne ihan ok, kun tepastelevat siinä pihalla ja tiellä sekä joskus vierailevat tuossa emännän vanhempien pihassakin. Siellä minä pihassa vuohien kanssa tutkin tienoota, kun emännän sisko huomasi minun kadonneen. Yritti kutsua minua takaisin omalle pihalle, mutta enhän minä totellut. Minä, kun aina testaan näitä hoitajia ja sitä kumpi meistä on pomo :) Emännän sisko joutui minut tällä kertaa hakemaan naapurista kotia, koska minä päätin olla pomo enkä totellut kutsua.

No, mutta nyt lähden pihalle aurinkoon loikoilemaan, kun on noin hyvä ilma vielä!