Eriskummalliset eväät

Yleensähän sitä syödään vain ruokaa, mutta tässä viime aikoina minua on haluttanut maistella myös jotain muuta. Sama homma on ollut noilla meidän perheen muillakin koirilla. Nyt ei kyse ole myöskään siitä, että meitä olisi pidetty nälässä =) vaan kyse on siitä, että kaikki uusi aina kiinnostaa.

Nuorempana minulla oli tapana syödä kaikkea sulamatonta. Olen pistellyt napaani sukkia, alusvaatteita, erilaisia leluja, purkkaa (lempiherkkuani), paperia ym. kivaa. Useinkaan nämä kaikki eväät eivät sulaneet vaan viimeistään parin päivän kuluttua ne on tullut oksentaa pois, kun ovat sen verran ikävästi kiertäneet mahassa. Emäntä ja isäntä kyllä ovat kieltäneet näitä syömästä... ovat puhuneet jostain suolitukoksen vaarasta. Onneksi mitään tällaista ei ole ilmennyt.

Näin vanhemmiten olen edelleen jatkanut tuota paperin ja purukumin syömistä. Papereista syön siis nenäliinat, talouspaperit ja vessapaperit ja nämä vain siis käytettyinä. Pihistän niitä aina roskiksesta tilaisuuden tullen tai jos niitä on jäänyt pöydille lojumaan, niin pistelen ne napaani. Purukumit yleensä syön vain käytettyinä, mutta olenpa joskus nuoruudessa syönyt näitäkin suoraan pussista. Emäntä ja isäntä kyllä kieltävät näiden syönnin, mutta minua ei ole niistä saatu vieroitettua =)

Tässä viime aikoina olen aloittanut taas noiden vaatteiden ja lelujen syönnin. Tässä yhtenä päivänä, kun emäntä tuli kotia, niin hän huomasi puoliksi syödyn isännän sukan sohvalla. Minä olin päivän aikana ajatellut vähän maistella isännän sukkahikeä, nam, ja syönyt puolet sen sukasta. Emäntä tästä minua vähän torui ja isäntäkin töistä kotiin tullessaan tuumasi, että mitäs hän nyt jalkaan laittaa. No, sukat tietenkin minä yritin sanoa, onhan sulla niitä kaappi täynnä.... Tämä sukka pysyikin mahassani useamman päivän, mutta yrityksistä huolimatta se ei siellä sulanut. Piti se sukkaa kuulkaas kolmen päivän kuluttua oksentaa päivän aikana tuohon eteisen lattialla. Siinä se sitten odotti isäntää ja emäntää kotiin tullessaan. 

Tämän sukka episodin jälkeen maistelin vähän myös alusvaatteita. Näitä en kuitenkaan syönyt vaan revin vain palasiksi. Tämän lisäksi söin "vahingossa" innostuksissani myös tuon lempiapinan (mun yllättävän pitkään ehjänä säilynyt pehmolelu) toisen käden. Se vaan "vahingossa" meni tässä yhtenä iltana kurkusta alas. Emäntä yritti kyllä sen mun suusta ulos tonkia, mutta oli liian hidas liikkeissään. Sinne mahaani sen nielaisin ennen kuin se sitä ehti pelastaa. Apinankättä ei ole kuulunut takaisin tulevan eli se luultavasti suli ja tuli pihalle tuolta peräpäästä.

Olemme myös viime aikoina noiden muiden karvaturrien kanssa harrastaneet tuota riistan syömistä suoraan metsästä. Harjoittelimme vain noita kauan kadonneita erätaitoja ;)

Tämän aloitti tuo meidän perheen kettukoira. Se tässä yhtenä syyskuun aamuna päätti vetäistä aamupalaksi teeren. Kävi nimittäin niin, että isäntä päätti sen kanssa lähteä jänismetsälle. Se ei olisi millään halunnut lähteä, kun aamupala oli vielä saamatta (se on aika perso tuon ruuan perään). Isännän piti käskeä se useampaa otteeseen pihalle ennen kuin uskoi. No, ne pääsivät metsään ja isäntä päästi tämän kettukoiran autosta pihalle ja etsimään jänistä. Kettukoirahan päätti, ettei ilman aamupalaa mitään jänistä ajeta ja etsi siitä lähettäviltä kuolleen teeren.  Siinä se sitten hotkaisi sen kokonaisen teeren mahaansa ennen kuin isäntä ehti edes kissaa sanoa. Tämän jälkeen se kuulemma pystyi keskittymään jänisjahtiin täydestä mahasta huolimatta.

No, tämän kettukoiran lintusyömiset eivät päättyneet tähän vaan jatkoa seurasi myöhemmin. Tällä kertaa kävi niin, että olimme emännän ja tämän kettukoiran kanssa lenkillä. Tuossa ison tien varressa kävelimme ja minä huomasin tiellä kuolleen pyyn. Emännän estelyistä huolimatta minun piti pyy noutaa pois ajoradalta. Sain sen tuoda tien viereen, johon emäntä käski sen jättää. Millään en olisi halunnut siitä luopua, mutta pakko se oli totella emännän käskyä. Tämä kettukoira yritti ovelana varastaa heti tämän pyyn ja pistellä sen napaansa. Emäntä kielsi ja hihnassa, kun olimme jatkoimme matkaa kotia. Kotia päästyämme saimme iltaruuan ja sen syötyämme tämä kettukoira päätti haluta pihalle. Emäntä sen sinne vastentahtoisena päästi tutkapannan kanssa. Eipä mennyt aikaakaan, kun emännän puhelin soi ja sen äitimuori soitteli sille, että se meidän kettukoira oli tuolla ison tien vierellä. Ohi, kun oli ajanut, niin oli sen huomannut. Ilmoitti, että näytti siltä kuin se jotain olisi siellä syönyt. No, tietysti söikin, nimittäin sitä pyytä. Kettukoira ei ollut unohtanut iltaruuasta huolimatta sitä pyytä vaan oli juoksennellut sen luokse. Emäntä lähti sitä hakemaan pois, mutta paikalle saavuttuaan pystyi vain toteamaan, että pyy oli hävinnyt parempiin suihin, nimittäin kettukoiran suihin.  Siellä ne kuulkaas linnun luut kettukoiran mahassa taas pyörivät ja ihme kyllä uloskin olivat tulleet aiheuttamatta suurta vahinkoa.

Tänään oli minun vuoroni sitten vähän harjoitella erätaitojani. Olimme nimittäin emännän kanssa pitkästä aikaa metsälenkillä. Nämä metsälenkit, kun ovat viime aikoina olleet vähän vähissä, johtuen noista susihukkasista, jotka tässä lähellä ovat liikkuneet. No, tänään ne olivat sen verran kaukana, että uskalsimme lähteä metsälenkille. Emme olleet kerinneet kuin puolisen tuntia kävellä, kun minä hävisin metsän siimekseen. Kun minua ei alkanut kuulua takaisin, alkoi emäntä kutsua minua. Jonkin ajan kuluttua juosta tömistelinkin metsän siimeksestä emännän takaa kovaa vauhtia. En kuitenkaan ollut yksin vaan suussani toin mukanani puoleksi syödyn jäniksen. Se jääköön salaisuudeksi olinko jäniksen itse ottanut kiinni vai löytänyt jostain. Joka tapauksessa se ei ollut kovin kauaa kuolleena ollut... No, emäntähän tästä taas "riemastui". Käski minun pysähtyä siihen paikkaan ja jäniksen luovuttaa pois. Siinä vähän aikaa toisiamme tuijotimme ja lopulta tulin siihen tulokseen, että parempi tiputtaa jänis maahan. Tämän jälkeen minut käskettiin istumaan ja odottamaan. Emännän kanssa siinä vähän kävimme katseiden taistoa siitä kumpi jäniksen ottaa maasta. Yritin pari kertaa sen "varastaa" mukaani, mutta aika nopeasti tuli tiukkasävyinen käsky päästää irti. Lopulta siinä kävi niin, että emäntä jäniksen maasta noukki ja laittoi korkealle puunoksalle roikkumaan. Jäi sitten sekin jänis sinne korpin ruuaksi... 

Lintuja pataan jahdataan

Se minun päämetsästyskauteni alkoi lopulta muutama viikko sitten. Metsäkanalintujahtiin pääsinkin isännän kanssa heti aloituspäivänä. Saalista ei ikävä kyllä saatu tällöin. Itse asiassa siinä alussa kävi niin, että minä puhkuin niin paljon intoa, että juoksentelin tunnin verran ihan itsekseni metsikössä liian kaukana isännästä ja vauhtiakin oli liikaa, jotta jotain lintuja olisi siinä vauhdissa edes huomannut. Tunnin jälkeen rauhoituin hieman ja muistin, että se isäntäkin pitäisi matkaan ottaa ja vielä pysyä sen matkassa. Aloitimmekin sitten uudelleen tuon lintujahdin, mutta saalista emme saaneet kuitenkaan. Lintuja oli runsaasti, mutta ammuntapaikat olivat aika vähissä. Olimme metsällä isännän kanssa toooosi monta tuntia ja loppu ajasta minulle alkoi alkurynnistyksen jälkeen tulla aika väsy. Tuli nimittäin niin kova uupelo, että en enää jaksanut oikein juoksennella aktiivisesti ja etsiä niitä tipuja loppu ajasta. Pari kertaa en meinannut päästä enää ojastakaan ylös, kun alkoi tassuissa matkan teko jo painaa. Ihan loppu ajasta en enää edes viitsinyt mennä metsään tipuja etsimään vaan kaikilta tieurilta tai vastaavilta yritin vain kovasti nuuskuttaa metsään ja paikantaa tiput. Pysyin jopa isännän matkassa lopussa enkä enää viiletellyt menemään omia teitäni.

Aloituspäivän jälkeen pääsin metsälle uudelleen parin päivän jälkeen. Tällöin emäntäkin lähti meidän mukaan. Eipä siinä mennyt kauaa, kun ukkoteeri oli jo minulla seisonnassa. Isäntä asettui valmiiksi ampuma-asentoon ja antoi käskyn ajaa tipu ilmaan. Harmi vaan, kun tämä tipu oli sellainen nuori tipu, joka lähti lentämään ihan väärään suuntaan, nimittäin minua kohti. Jäi siis tämäkin lintu pataan saamatta, kun eihän se isäntä voinut sitä ampua minun juoksulinjalleni. Olisi voinut sattua joku hauleista minuunkin. Tällä reissulla näimme paljon vielä lintuja ja pari metsoakin eksyi seisontaan. Harmi vaan, ettei yksikään näistä joutunut pataan, kun aina oli jotain tiellä ampumista ajatellen tai ne oli sitten liian kaukana. No sainpahan minä vietettyä laatuaikaa sekä isännän että emännän kanssa metsällä ja emäntäkin sai vähän metsästyskokemusta samalla. Voi sitten jatkossa mennä minun kanssani kahdestaan metsälle vaikka....

Seuraavan metsästysreissuni tein isännän isäukon kanssa viikonloppuna. Isäntä oli itse töissä, joten sen isäukko käytti tilaisuuden hyväkseen ja vei minut metsälle. Tällä kertaa saimmekin jopa saalista, nimittäin teeri joutui pataan. Isännän isäukko ei vaan meinannut ensin uskoa, että minä seison lintua. Tämä tipu oli nimittäin minun ja tämän isäukon välissä eikä isäukko meinannut uskoa, että siinä lintu voisi olla. Oli antanut minulle käsimerkin ajaa lintu ilmaan, jotta päästäisiin jatkamaan matkaan ja ihan yllättynyt, kun siitä oli lintu lähtenyt. Onneksi sillä oli kuitenkin ase valmiina, että vielä ehti tätä tipua ampumaan. Tämä poikahan se ei turhaan tyhjää seiso vaan seisonnasta löytyy aina tipu. Joskus pentuna olen seissyt vain hajua, mutta pian opin, että se on turhaa. Pari muutakin tipua olisi tällä reissulla ollut tarjolla, mutta ikävä kyllä ne saivat jatkaa lentelyään vielä tällä kertaa.

Minä en kovin usein lähde metsälle aivan kenen tahansa kanssa ilman isäntää. Isännän isäukon kanssa olen joka syksy käynyt metsällä ja sen kanssa olemmekin aina saalista saaneet, joten hänen mukaansa voin lähteä suosiolla ja toimia kunnolla, mikäli olen hyvällä tuulella. Emännän isäukon ja veljenkin kanssa sekä isännän veljen kanssa olen muutaman kerran metsällä käynyt, mutta varsinkin emännän veljen ja isännän veljen kanssa en aina ole ihan kunnolla. Kerran olin näiden velipoikien siis emännän ja isännän veljen kanssa metsällä, kun isäntä oli aloituspäivänä vielä ulkomailla ja antoi niille luvan viedä minut metsään. Tämä reissu ei sitten mennytkään ihan putkeen. Minä, kun vähän testasin näiden metsästystaitoja enkä ilman oikeaa käskyä lähtenyt hakemaan siis etsimään tipuja metsästä. Ei meillä oikein muutenkaan sujunut yksiin tämä metsästysreissu vaan siitä tuli vähän sellainen minun oma reissuni ja näiden velipoikien oma reissu. Väittivät sitten jälkikäteen isännälle, että en ollut oikein ollut yhteistyöhaluinen ja etsinyt lintuja. No, kyllä minä tipuja etsin, mutta seura ei ollut oikeaa. Kerran myös emännän velipoika tuli hakemaan minut kotoa illalla, kun se oli ampunut metsoa ja se oli kadonnut lähimetsään. Minut siis otettiin mukaan metsoa jäljittämään, koska yleensä löydän haavoittuneet linnut aikahelposti. No, tällä kertaa kävi niin, että en todellakaan ollut valmis etsimään sen tyypin kanssa mitään lintuja vaan päätin lähteä takaisin kotia juoksemalla. Se velipoika vei minut metsään ja minä hävisin sen samoin tein. Koska minulla oli tutkaliivi ylläni, niin velipoika päätti tarkastaa tutkasta, että minne ihmeeseen minä hävisin. Sieltähän se näkyi, että kovaa kyytiä painelin tietä pitkin takaisin kotia. Ei auttanut sillä kuin hypätä autoon ja ottaa minut kiinni. Jäi kulkaas se metso sinne metsään... Yleensä kyllä olen emännän sekä isännän velipoikien kanssa hyvää pataa ja niiden kanssa teen mitä erilaisimpia juttua. Metsästys meiltä ei vaan yhdessä suju =)

No, tämän vuoden ainoa saalis ei ole ollut tuo yksi ukkoteeri vaan sain minä isännän kanssa tässä reilu viikko sitten myös toisen teeren (naispuoleisen) . Tällä reissulla kävi vaan niin, että teeri koki aika kovan käsittelyn minun hampaissani. Isäntä ampui teeren ja se ei kuollutkaan heti vaan alkoi räpiköidä siinä maassa. No, minähän tomerana poikana päätin, että teeren tulee kuolla ja otin sen voimalla suuhuni. Kävi kuitenkin niin, että "vahingossa" otin koko teeren suuhuni, vain pyrstösulat näkyivät suupielestä. Ajattelin, että kuoleehan se kerralla. No, isäntä ei oikein tästä pitänyt ja käski päästää irti. Minä en vaan tällä kertaa halunnut lintua luovuttaa ja isäntä joutui sen kaivelemaan suustani pois. Teeri oli tässä käsittelyssä kärsinyt kylläkin aika kovasti eikä siitä taida enää pataan olla...

Viime aikoina metsästystä ovat kuitenkin haitanneet nuo susihukkaset, jotka ovat parin lauman verran tähän lähistölle päättäneet alkaa asustamaan. Viime viikollakin olin isännän ja yhden toisen ukon kanssa metsällä. Isäntä yritti tarkastaa netistä, että missähän päin ne sudet tällä hetkellä liikkuu, mutta päivitystä ei ollut tietoihin saatavilla. Päätimme kuitenkin lähteä metsälle ja siellä olimmekin monta tuntia. Illalla reissun jälkeen tuli tieto, että samoilla huudeillahan se meikä poika oli juossut kuin missä sudet olivat tallustelleet. Nämä sudet olivat vielä sellaisia, jotka ovat pari koiraa jo tälle syksylle nitistäneet. Onneksi minua ei hukka tällä kertaa perinyt, vaikka samoilla metsästysmailla olimme liikkuneet. Viikonloppunakin oltiin isännän ja emännän kanssa yhdessä metsällä. Yritimme saada riekkoja saaliiksi ja niitä nähtiinkin. Seisoinkin niitä, mutta mulla kävi pieni kämmi ja ajoin ne liian aikaisin itse lentoon ilman käskyä. Isäntä ei oikein tästä pitänyt. Tällä reissulla nähtiin myös teeria ja metsoja, mutta yksikään ei saaliiksi jäänyt. Minulla meinasi metsästysreissun puolivälissä mennä taas vähän omaksi metsästykseksi koko reissu, kun puolen kilsan päästä isännästä ja emännästä hain lintuja. Eivät kuulemme ehdi minun seisontaan niin kaukaa... Käskivät myös pysyä lähempänä, kun tälläkin seudulla liikkui susia viikonlopun aikana, joten jos olen liian kaukana eivät ehdi pelastaa susien suusta minua tarvittaessa.

Viime viikolla metsästystä susien lisäksi haittasi jalkakipu. Piti vähän muutama päivä nilkuttaa, kun olin toisen etujalkani saanut jossain venähtämään. Lepo ei ollut pahitteeksi, kun nuo sudetkin tässä pyörivät. Voi ottaa ihan luvan kanssa rennosti. Tämä ei kuitenkaan ollut helppoa vaan joka välissä kyllä piti päästä juoksentelemaan ja lenkillekin, vaikka jalka oli kipeä. Onneksi se parani muutaman päivän kuluessa, jottei pitempää sairaslomaa näin aktiivimetsästyskaudella tarvinnut viettää...

Elämäni ensimmäinen lintusaalis!