Eriskummalliset eväät

Yleensähän sitä syödään vain ruokaa, mutta tässä viime aikoina minua on haluttanut maistella myös jotain muuta. Sama homma on ollut noilla meidän perheen muillakin koirilla. Nyt ei kyse ole myöskään siitä, että meitä olisi pidetty nälässä =) vaan kyse on siitä, että kaikki uusi aina kiinnostaa.

Nuorempana minulla oli tapana syödä kaikkea sulamatonta. Olen pistellyt napaani sukkia, alusvaatteita, erilaisia leluja, purkkaa (lempiherkkuani), paperia ym. kivaa. Useinkaan nämä kaikki eväät eivät sulaneet vaan viimeistään parin päivän kuluttua ne on tullut oksentaa pois, kun ovat sen verran ikävästi kiertäneet mahassa. Emäntä ja isäntä kyllä ovat kieltäneet näitä syömästä... ovat puhuneet jostain suolitukoksen vaarasta. Onneksi mitään tällaista ei ole ilmennyt.

Näin vanhemmiten olen edelleen jatkanut tuota paperin ja purukumin syömistä. Papereista syön siis nenäliinat, talouspaperit ja vessapaperit ja nämä vain siis käytettyinä. Pihistän niitä aina roskiksesta tilaisuuden tullen tai jos niitä on jäänyt pöydille lojumaan, niin pistelen ne napaani. Purukumit yleensä syön vain käytettyinä, mutta olenpa joskus nuoruudessa syönyt näitäkin suoraan pussista. Emäntä ja isäntä kyllä kieltävät näiden syönnin, mutta minua ei ole niistä saatu vieroitettua =)

Tässä viime aikoina olen aloittanut taas noiden vaatteiden ja lelujen syönnin. Tässä yhtenä päivänä, kun emäntä tuli kotia, niin hän huomasi puoliksi syödyn isännän sukan sohvalla. Minä olin päivän aikana ajatellut vähän maistella isännän sukkahikeä, nam, ja syönyt puolet sen sukasta. Emäntä tästä minua vähän torui ja isäntäkin töistä kotiin tullessaan tuumasi, että mitäs hän nyt jalkaan laittaa. No, sukat tietenkin minä yritin sanoa, onhan sulla niitä kaappi täynnä.... Tämä sukka pysyikin mahassani useamman päivän, mutta yrityksistä huolimatta se ei siellä sulanut. Piti se sukkaa kuulkaas kolmen päivän kuluttua oksentaa päivän aikana tuohon eteisen lattialla. Siinä se sitten odotti isäntää ja emäntää kotiin tullessaan. 

Tämän sukka episodin jälkeen maistelin vähän myös alusvaatteita. Näitä en kuitenkaan syönyt vaan revin vain palasiksi. Tämän lisäksi söin "vahingossa" innostuksissani myös tuon lempiapinan (mun yllättävän pitkään ehjänä säilynyt pehmolelu) toisen käden. Se vaan "vahingossa" meni tässä yhtenä iltana kurkusta alas. Emäntä yritti kyllä sen mun suusta ulos tonkia, mutta oli liian hidas liikkeissään. Sinne mahaani sen nielaisin ennen kuin se sitä ehti pelastaa. Apinankättä ei ole kuulunut takaisin tulevan eli se luultavasti suli ja tuli pihalle tuolta peräpäästä.

Olemme myös viime aikoina noiden muiden karvaturrien kanssa harrastaneet tuota riistan syömistä suoraan metsästä. Harjoittelimme vain noita kauan kadonneita erätaitoja ;)

Tämän aloitti tuo meidän perheen kettukoira. Se tässä yhtenä syyskuun aamuna päätti vetäistä aamupalaksi teeren. Kävi nimittäin niin, että isäntä päätti sen kanssa lähteä jänismetsälle. Se ei olisi millään halunnut lähteä, kun aamupala oli vielä saamatta (se on aika perso tuon ruuan perään). Isännän piti käskeä se useampaa otteeseen pihalle ennen kuin uskoi. No, ne pääsivät metsään ja isäntä päästi tämän kettukoiran autosta pihalle ja etsimään jänistä. Kettukoirahan päätti, ettei ilman aamupalaa mitään jänistä ajeta ja etsi siitä lähettäviltä kuolleen teeren.  Siinä se sitten hotkaisi sen kokonaisen teeren mahaansa ennen kuin isäntä ehti edes kissaa sanoa. Tämän jälkeen se kuulemma pystyi keskittymään jänisjahtiin täydestä mahasta huolimatta.

No, tämän kettukoiran lintusyömiset eivät päättyneet tähän vaan jatkoa seurasi myöhemmin. Tällä kertaa kävi niin, että olimme emännän ja tämän kettukoiran kanssa lenkillä. Tuossa ison tien varressa kävelimme ja minä huomasin tiellä kuolleen pyyn. Emännän estelyistä huolimatta minun piti pyy noutaa pois ajoradalta. Sain sen tuoda tien viereen, johon emäntä käski sen jättää. Millään en olisi halunnut siitä luopua, mutta pakko se oli totella emännän käskyä. Tämä kettukoira yritti ovelana varastaa heti tämän pyyn ja pistellä sen napaansa. Emäntä kielsi ja hihnassa, kun olimme jatkoimme matkaa kotia. Kotia päästyämme saimme iltaruuan ja sen syötyämme tämä kettukoira päätti haluta pihalle. Emäntä sen sinne vastentahtoisena päästi tutkapannan kanssa. Eipä mennyt aikaakaan, kun emännän puhelin soi ja sen äitimuori soitteli sille, että se meidän kettukoira oli tuolla ison tien vierellä. Ohi, kun oli ajanut, niin oli sen huomannut. Ilmoitti, että näytti siltä kuin se jotain olisi siellä syönyt. No, tietysti söikin, nimittäin sitä pyytä. Kettukoira ei ollut unohtanut iltaruuasta huolimatta sitä pyytä vaan oli juoksennellut sen luokse. Emäntä lähti sitä hakemaan pois, mutta paikalle saavuttuaan pystyi vain toteamaan, että pyy oli hävinnyt parempiin suihin, nimittäin kettukoiran suihin.  Siellä ne kuulkaas linnun luut kettukoiran mahassa taas pyörivät ja ihme kyllä uloskin olivat tulleet aiheuttamatta suurta vahinkoa.

Tänään oli minun vuoroni sitten vähän harjoitella erätaitojani. Olimme nimittäin emännän kanssa pitkästä aikaa metsälenkillä. Nämä metsälenkit, kun ovat viime aikoina olleet vähän vähissä, johtuen noista susihukkasista, jotka tässä lähellä ovat liikkuneet. No, tänään ne olivat sen verran kaukana, että uskalsimme lähteä metsälenkille. Emme olleet kerinneet kuin puolisen tuntia kävellä, kun minä hävisin metsän siimekseen. Kun minua ei alkanut kuulua takaisin, alkoi emäntä kutsua minua. Jonkin ajan kuluttua juosta tömistelinkin metsän siimeksestä emännän takaa kovaa vauhtia. En kuitenkaan ollut yksin vaan suussani toin mukanani puoleksi syödyn jäniksen. Se jääköön salaisuudeksi olinko jäniksen itse ottanut kiinni vai löytänyt jostain. Joka tapauksessa se ei ollut kovin kauaa kuolleena ollut... No, emäntähän tästä taas "riemastui". Käski minun pysähtyä siihen paikkaan ja jäniksen luovuttaa pois. Siinä vähän aikaa toisiamme tuijotimme ja lopulta tulin siihen tulokseen, että parempi tiputtaa jänis maahan. Tämän jälkeen minut käskettiin istumaan ja odottamaan. Emännän kanssa siinä vähän kävimme katseiden taistoa siitä kumpi jäniksen ottaa maasta. Yritin pari kertaa sen "varastaa" mukaani, mutta aika nopeasti tuli tiukkasävyinen käsky päästää irti. Lopulta siinä kävi niin, että emäntä jäniksen maasta noukki ja laittoi korkealle puunoksalle roikkumaan. Jäi sitten sekin jänis sinne korpin ruuaksi...