Villinä ja vapaana mä vilistän

Jopas se alkaa olla kuuma lenkkeillä näin aurinkoisessa kevät säässä. Tuli jo hiki tuossa kymmenen plusasteen kelissä. Piti oikein välillä kunnolla piehtaroida kylmässä lumessa, kun sitä vielä joissakin paikoissa vähän löytyypi. Alkaa nimittäin tuo lumikin taas olla aika vähissä ja rapakeli tullut. Ei minua tuo rapa muuten haittaisi mutta, kun lenkin jälkeen pitää aina mennä suihkun kautta. Ei siellä suihkussa yleensä pestä kuin jalat ja mahanalus mutta sekin on jo liikaa minulle. Tässä mielessä kevät ja tuo meidän rapainen piha ärsyttävät.

Muutama päivä sitten kävimme isännän ja emännän kanssa retkellä tuossa meidän laavulla. Se laavu sijaitsee joen varressa ja arvatkaas olisinko halunnut käydä joessa uiskentelemassa. Useampaan kertaan kahlasin jo siinä joen penkalla, mutta kielto tuli joka kerta olematta menemästä sinne jokeen. Se joki, kun on vähän korkea törmäinen, joten sieltä ei kovin helposti pois pääse. Onneksi siinä laavun vieressä tulvi myös ojia, joissa pääsin porskuttelemaan makkaranpaiston aloittamista odotellessa. Emäntä ja isäntä vain kyselivät, etteikö se vesi ollut kylmää. En minä mitään huomannut, että se kylmää olisi ollut. Siinä oli kuulkaas kiva porelestaa. Tai jos totta puhutaan, niin jälkikäteen se meinasi vähän vapisuttaa, kun laavun edessä odottelin makkaranpaistoa. En minä sitä hirveästi viittinyt näyttää emännälle ja isännälle vaan viihdyin siellä laavun sisällä vähän lämpimässä. Näyttelin muka tutkivani laavun nurkkia ja kaikkea kivoja hajuja. Retkellä oli onneksi meille karvaturreillekin varattu omia eväitä, joita sain napostella. Kaikkein parasta herkkua oli kuitenkin nuotiossa paistettua makkara, jota odottelimme vesikielellä niin kauan, että meillekin irtosi palaset.

Säät eivät muuten minun lenkkeilyintoa haittaa. Lenkille olen aina lähdössä satoi tai paistoi, oli kylmää tai lämmintä ilmaa. Nyt talvellakin kovalla pakkasella mieluusti lähdin lenkille juoksentelemaan. Kovalla pakkasella pitää kuitenkin muistaa, ettei voi kauaksi aikaa jäädä seisoskelemaan paikalleen tai muuten iskee vilu. Tassut myös jäätyvät helposti. Aurinkoisellakin ilmalla lähden mieluusti lenkille. Kesähelteillä emäntä ja isäntä vaan rajoittavat yleensä lenkkeilyä ja tällöin keskitytäänkin uimapuuhiin useinkin. Sateessakaan ei ole mitään vikaa vaan sehän vain viilentää kummasti. Toista mieltä on kuitenkin tuo meidän kettukoira, joka inhoaa vettä kaikissa muodoissa. Se kiertää kaikki rapakot, ojat ja jorpakot kaukaa toisin kuin minä, joka mieluusti niissä isommissa ainakin pulahdan. Uimaankaan ei sitä saa millään ilveellä. Tässäkin reilu kuukausi sitten sattui lenkillä hauska tilanne. Tuo kettukoira oli jo hihnassa kiinni (koirien kiinnipitokausi oli alkanut) ja emännän kanssa ne käveli tietä pitkin. Yhdessä kohtaa tietä oli oja tulvinut tien yli ja vesi oli jäätynyt tielle. Olimme tästä monta kertaa kulkeneet ja aina oli pitänyt emännän kettukoira tökätä rapakon yli, kun ei sitä voinut väistäkään. No, tällä kertaa se iso rapakko oli jäässä ja luntakin oli sen päälle satanut. Kettukoira ei ensiksi muistanut tätä rapakko ja muina tyttöinä käveli sen reunalle. Sitten, kun se oli siinä päällä alkoi jää sen tassujen alla paukkua ja tästäkö se sitten  muisti, että ei piru vie tässähän oli sitä vettä. Se alkoi peruuttaa takaisinpäin tielle kovalle maalle, kun minä tulin vauhdilla sen takaa ja törmäsin siihen. Se kettukoira päätyi törmäyksen seurauksena keskelle isoa rapakkoa ja silloinkos sille tulikin vasta hirveä kiire ylittää rapakko ennen kuin tassut kastuu. Siinä se suti menemään tassuillaan sen minkä ehti ja tassut pitivät jäällä. Emäntä nauroi tikahduksissaan vieressä ja minäpoika hölmönä katselin, että mikä sille emännälle nyt tuli.

Kovalla pakkasella voi tassua joskus palella, 

joten ne on pitää nostaa ilmaan

Minä saan emännän poikkeusluvalla vielä juosta vapaana, vaikka tuo meidän kettukoira onkin jo joutunut hihnan päähän lenkkeillessä. Minun pitää vain pysyä emännän näköpiirissä ja tulla kutsuttuna luokse. Jos tätä en tottele niin joudun kulkemaan loppu lenkin aina emännän vieressä. Tämä on aika vaikeata, kun kaikkea kivoja hajuja olisi koko ajan joka puolella metsässä tarjolla näin kevät aikaan. On se emäntä puhunut, että kohta se alkaisi kuulemma minullakin hihnakausi kesän yli, kun linnunmunia ja -poikasia alkaa ilmestyä lenkkeilypoluille. Minä en oikein tuossa hihnassa kulkemisesta tykkää. Mieluummin juoksentelen irti omia polkujani. Eniten rakastan lenkkeilyä metsässä, koska sieltä löytyy vaikka mitä mukavaa eikä ikinä tiedä mitä eteen tulee. Harvemmin lenkkeillemmekään asfalttitiellä vaan useimmiten lenkki suuntautuu sorateille, metsäautoteille tai metsään polulla tai ilman. Talvisin joudumme pimeällä lenkkeilemään tuossa isolla tiellä hihnassa, kun ei se tuo emäntä viitsi pimeällä suunnata tuonne metsikköön tai soratielle. Siinä sitä pitää kuulkaas nätisti yrittää hihnassa kulkea otsalampun valossa. Tämä ei ole ollenkaan helppoa ja välillä emännän suusta kuuluukin aikamoista sadattelua, kun olemme hihnat sotkeneet keskenämme tai haluamme mennä eri suuntiin. Valoisan aikaan onneksi suuntaamme toiseen suuntaan. Metsälenkit ovat kaikkein mukavimpia, vaikka emäntä on jonkun kerran eksynyt noihin metsiinkin. On se yrittänyt minulle aina sanoa, että viehän meidät kotiin mutta minä en ole kuullutkaan mitään sellaista. Olen vain katsellut, että mitä sinä nyt puhut, en minä ymmärrä, lenkkeilyhän jatkuu vain sopivaan suuntaan. Kyllä se koti sieltä joskus löytyy. Näinä kertoina lenkki onkin ollut mukavan pitkä, kun emäntä on siellä metsässä yrittänyt miettiä oikeaa suuntaa. Joka kerta se on sen itse löytänyt, joten ei minun mitään apua ole tarvinnut tarjota. Ihan hyvin se näkyy silläkin suuntavaisto toimivan, kun sitä oikeasti vain käyttäisi aina välillä ;)

Tässä sitä ollaan siellä metsälenkillä

Yleensä lenkkeilemme kävellen tai juosten emännän kanssa. Isännän kanssa emme niin usein lenkkeile vaan vastuu on siirretty emännälle. Isännän kanssa käymme metsällä ja syksyisin kasvatamme kuntoa harjoittelemalla metsästystä. Nyt, kun kesä taas koittaa luultavasti pääsen emännän ja joitakin kertoja myös isännän kanssa pyörälenkille. Pyörälenkissä on se mukava puoli, että vaikka joutuu olemaan hihnassa, saa juosta kunnolla toisin kuin kävellessä, jos joutuu olemaan hihnassa. Pyöräilyssä on vain se huonopuoli, ettei siinä useinkaan saa jäädä nuuskimaan paikkoja liiaksi, kun emäntä ei aina pysähdy. Muutaman kerran meillä on emännän kanssa käynyt vähän huonosti pyöräillessä, kun minä olen halunnut mennä nuuskimaan jotain eikä emäntä ole pysähtynyt. Minulla on riittää tuota massaa, niin siinähän on sitten käynyt niin, että emäntä on tässä touhussa jäänyt kakkoseksi ja lentänyt pyöränselästä pois. Kerrankin olimme pyörälenkillä, kun vierestä lähti metsäkanalintuja. Minullehan tuli hirveä hinku niitä katsomaan ja kiskaisin hihnasta tosissaan. Emäntä lensi pyöränsarvien yli tiellä ja sai muutamia naarmuja (osa vaivasi vähän pitempäänkin). Ei onneksi mitään todella vakaa, mutta aikamoinen sadattelu sieltä kuului. Piti vähän ajan päästä tulla katsomaan, että mitä se siellä hommaa. Nykyään emäntä on kuitenkin oppinut, että päästää hihnasta näissä tilanteissa irti ja antaa minun rauhassa käydä hihnan kanssa tilannetta tutkimassa. En minä kauaksi ikinä mene ja tulen kutsuttaessa yleensä luokse. Näin säästyy emäntäkin naarmuilta pyörälenkillä. 

Alla vielä muutama muukin ulkoilukuva