Jouluisia juttujakin

On hanget korkeat nietokset ja..... ja minä pääsin (jouduin) loppiaisena umpihankilenkille. Emäntä päätti, että kulutetaan kaikkien osalta vähän joulukinkun jämiä ja lähdetään kunnon umpihankilenkille. Osaltaan tähän vaikutti se, että tuohon lähimökille oli pitkästä aikaa tullut lomailijoita, joten tavalliselle lenkille ei ollut ainakaan irti juoksentelemaan asiaa. Vaihtoehtona olisi ollut lähteä lenkille emännän kotitalon tienoille, mutta emäntä ei jaksanut alkaa kaivamaan autoa lumipeitteen alta, joten päädyimme sitten umpihankilenkille. Ihan mukavaahan se on välistä metsässäkin "juosta", mutta nyt tosiaan siellä sai kunnolla taapertaa menemään. Ensin yritimme tuon toisen koiran kanssa, että eikö mentäisi ihan tietä pitkin. Tämän jälkeen tyydyimme taapertamaan emännän jäljessä valmista polkua, mutta aika pian tulikin kehoitus/käsky siirtyä kulkemaan omia reittejä. Ei siinä siis auttanut muu kuin alkaa tarpomaan pellon poikki metsikköä kohti. Ja sitähän lunta riitti mistä tarpoa. Voin todeta, että tänä talvena on huomattavasti enemmän lunta missä tarpoa kuin viime talvena.

No ennen loppiaista tuli vietettyä uusi vuosi ja joulukin. Ajattelin nyt muistoissani palata ensin tuohon joulun aikaan. Tässä samalla voin sitä muistella, kun joululahjastani yritän saada syötyä ruokani. Saimme nimittäin tuon Netan kanssa joululahjaksi tuommoiset sumot, joihin emäntä on alkanut aina välillä ahtaa meidän ruuat. Siinä sitä saa sitten viettää tovin, kun ruokaa yrittää sieltä masun pohjalle kaivella. Ihan mukavaa touhua se on varsinkin, kun yleensä sinne sumon sisään päätyy jotain tavallisesta poikkeavaa herkkuakin. Sain minä pari muutakin lahjaa ja yhden erittäin mukavan lahjan sain jo ennen joulua. Se oli sellainen kiva vinkulelu, karvainen nallenpää, joka on frisbeen oloinen, mutta vinkuu koko osalta. Sillä on erittäin mukava leikkiä.

Jouluaaton vietimmekin emännän kanssa pääosin kolmistaan. Isäntä oli nimittäin töissä ja saapui seuraamme vasta myöhään illalla lahjoja aukomaan. Lahjojen aukominen olikin parasta koko päivässä taas kerran. Sain omien lahjojen lisäki aukaista myös emännän ja isännän lahjoja. Yritinpä yhtä lahjapakettia aukaista jo aiemmin päivällä, kun ne tuolla joulukuusen alla olivat. Emäntä kuitenkin yllätti minut tästä touhusta ja käski jättää lahjat rauhaa. Eipä siinä muu auttanut, kuin odotella sitten niiden jakamista ja aukaisemista. Paperit vaan illalla sitten lentelivät kivasti, kun oikein vauhtiin pääsin. Innostuipa myös Netta aukomaan omia pakettejaan tänä vuonna innokkaasti itsenäisesti.

 Aamulla ensimmäiseksi avasimme emännän avustuksella viimeiset luukut joulukalenterista. Ne olivat sitten viimeiset suklaat ennen ensi vuotta. Joku rouva olisi halunnut syödä nämä suklaat heti ensimmäisenä päivänä :)

Tämän jälkeen emäntä kokosi piparkakkutalon ja koristeli sen. Eipä siinä mennyt aikaakaan, kun olimme Netan kanssa jo sen herkkutalon lumoissa. Minä ehdin tunnin sisään nakerrella siitä irti karkkeja ja Netta ehti syödä yhden kuusen heti muutaman tunnin kuluttua ja toisenkin vielä seuraavana päivänä. Tämän jälkeen talo päätyikin leipälaatikon päälle säilöön loppu joulun ajaksi. Viime vuonna samainen talo säilyi paljon paremmin täällä kotona, mutta pakko kertoa, että emännän kotona se koki aika ikävän kohtalon :( Nämä talot, kun tuoksuvat niin taivaalliselle, että eihän niitä voi vastustaa tai siis minä voin, mutta tuo Netta ei. Viime vuonna kävi nimittäin niin, että joulun jälkeen, olisiko ollut tapaninpäivä tai sen jälkeinen päivä, menimme kylään emännän porukoille illalla. Siellä oli saunailta, joten ne porukat olivat saunassa. Jossakin vaiheessa kaikki muut paitsi emännän äitimuori, joka oli edelleen saunassa, siirtyivät olohuoneen puolelle ja unohtivat seurata Netan touhua. Nettahan käytti tilaisuuden hyväkseen ja hyppäsi pöydälle kiskomaan piparkakkutaloa lähemmäksi itseään. Minä tämän tuhmuuden huomasin ja yritin useamman kerran olohuoneessa olijoille mukaan lukien emännälle ja isännälle kertoa, että Netta on tuhmuuden teossa. Ei ne ensiksi ymmärtäneet tätä minun touhua ja edestakaisin kulkemista kunnes emäntä lähti katsomaan perässäni, että mikä nyt on hätänä. No, Nettahan siellä veti piparkakkutaloa hirveällä kyydillä mahaansa.... Siitä talosta ei kuulkaas paljon jäänyt enää emännän porukoiden koirille maistettavaksi joulun jälkeen. Tasapuolisuuden nimissä toimme sitten kotoa Netan osuuden näille koirille maistiaisiksi.

                  Todiste hyvin syödystä piparkakkutalosta viime vuodelta!

Jouluaattoaamuna oli myös hiton kylmä!!! Pakkasta oli yli 20 astetta. Emännällä oli myös aikamoinen flunssa, mutta hän päätti, että käydään kuitenkin pienellä jaloittelulla ulkona. Itsensä emäntä toppasi sellaiseksi michelinukoksi, mutta me jouduimme menemään ulos ilman mitään muita turkiksia kuin omamme. Eipä sillä, että emme muutenkaan tykkää mistään muista vaatetuksissa ;) Siellä me sitten käytiin pienellä lenkillä. Paluumatkalle meille koirille tuli vain hirveä kiire kotia ja juoksimmekin pikapikavauhtia takaisin terassille. Sieltä sitten totesimme, että eihän siellä ketään kotona ollut, kuka olisi voinut meidät sisälle lämpimään päästää. Ei auttanut muu kuin odotella emäntää, jota ei näkynyt. Meidän piti lähteä jo tarkastamaan takaisinpäin, että minne ihmeeseen se oli jäänyt. Sieltähän se meitä vastaan taapersi, mutta vauhti oli aika hidas, liekö johtunut sairaudesta vai laiskuudesta ;) Yritimme parhaamme mukaan emäntää kirittää ja kertoa, että meillä on kylmä ja haluaisimme sisälle lämpimään, mutta eihän se tehonnut. Iltapäivällä lähdimme sitten emännän porukoille syömään jouluaterian tai siis emäntä söi. Me kuolasimme vierestä kinkkua ja yritinkin pariin otteeseen siitä palan hotkaista, kun se tuoksui niiiiiiin hyvälle. Valitettavasti nämä jäivät yritykseksi ja kinkku syömättä. Saimme kuitenkin vähän myöhemmin illalla ennen kotiinlähtöä emännän äitimuorilta omia herkkuja nimittäin Cesaria (Keisaria), joka on minun herkkua. Oli kuulkaas ihan häränlihaa ja maksaa, minun suosikkia tarjolla. Illalla kotiin päästyämme odotti vielä meidän oikea jouluateria, joka sisälsi kaikkia mahtavia herkkuja =)

Joulun jälkeen koittikin uusi vuosi. Uuden vuoden aattona isäntä ja emäntä kävivät katsomassa ilotulitusta tuossa yleisellä paikalla. Minua ei huolittu mukaan :( Olisin kuulemme syönyt kaikki muut sessut :) No, onneksi meillä oli kotona myös jokunen pata, jotka isäntä sitten illan tullen ampui ilmaan. Minä innolla niitä katselin taivaalla, kun ne siellä räiskyivät. Emäntä tuumasikin, että ihan näytin siltä kuin niistä jotain ymmärtäisinkin... siis mitä? Ymmärsinhän minä. Viime vuosien tapaan sain olla irti, kunhan pysyin tarpeeksi kaukana siitä laukaisupaikasta. Toista se oli kuulkaas sitten tuolla Netalla. Sehän halusi viime vuoden tapaan kovasti tulla pihalle, vaikka sille kyllä yritettiin kertoa, että kohta paukkuu.... Pihalle se siis itsensä änkesi, mutta aika nopeasti se taas totesi sen olleen virheliike. Ensimmäiset paukaukset, kun kuuluivat hävisi koira omille teilleen. Viime vuonna se löytyi isännän auton alta, mutta tänä vuonna se ei ollut kelvannut piilopaikaksi. Isäntä ja emäntä sitä tovin etsivät, mutta johan se kohta löytyi terassin alta kauimmaista nurkasta piilosta. Yrittivät houkutella sitä pois, mutta rouva ei halunnut liikkua minnekään, vaikka pauke oli jo laantunut. Vähän ajan päästä se kuitenkin totesi, että liian kylmä on värjötellä pihalla, joten rouva liittyi meidän seuraan sisälle nukkumaan.

Uuden vuoden päivänä emännällä oli töitä, mutta hän lupasi viedä meidät aamusta lenkille. Hänellä, kun sattui olemaan iltavuoro. Isäntä hävisi hyvissä ajoin aamun koittaessa jo katselemaan ketun jälkiä, jos vaikka metsälle lähtisi. Me sitten emännän kanssa lähdettiin siinä aamupäivän aikana lenkille tuonne meidän normaalille lenkkimaastoille, siis tällä kertaa ihan aurattua tietä pitkin. Paluumatkalla emäntä sai isännnältä puhelun, että katselehan paluumatkalla vähän pihasta eteenpäin jänniä jälkiä lumessa. Käski kuitenkin olla ottamatta meikäläistä mukaan. Emäntä vähän ihmetteli, että mikähän metsäneläin se tällä kertaa pihapiiriin oli muuttanut. Tässä on nimittäin viime aikoina riittänyt vilskettä muidenkin kuin kurrejen ja pikkulintujen + harakan ja närpsän (närhen) lintulaudalla vierailujen ohessa. Ilves oli alkutalvesta juoksennellut pitkin takapihaa useammankin kerran. Joulun aikaan peuralauma yritti tulla pihaan... siinä oli siis useita kymmeniä peuroja, jotka vanhalta muistilta yrittivät tulla syömään tähän talon paikalla olleeseen taimikkoon. Olivat kuitenkin ihan tuossa nurkalla kääntyneet ja tarponeet erittäin hyvät polut tuohon lähimaastoon ja tielle =) No, peurojen perässä sitten saapuivat sudet, jotka pyörivät tällä kertaa erittäin lähellä taloa pariinkiin otteeseen. Kerran en lähtenyt lenkillekään, kun ne tuossa vieressä vaistosin pimeässä.

No, tällä kertaa isännän puhelussa ei ollut mistään näistä kyse vaan jostain oudommasta eläimestä, jota ei meidän pihassa ole aiemmin näkynyt eikä varsinkaan muutenkaan talvella niitä näillä main näy. Tämä kävi kuulkaas emännälle hyvin selväksi ilman, että tarvitse jälkiä tutkia vaan ihan näköhavaintoon voi luottaa. Kyseessä oli nimittäin JOUTSEN keskellä talvea pihassa. Kun tulimme lenkiltä, juoksimme Netan kanssa vähän aiemmin pihaan kuin emäntä ja ensiksi emme joutsenta huomanneet penkassa. Emäntä oli myös tulossa kotia, kun yhtäkkiä se alkoi ihmetellä, että mikä valkea elukka se tuolla meidän pihassa nousee ylös ja silloinhan minä myös sen joutsenen huomasin. Joutsen siinä juoksee hirveetä kyytiä ja yrittää samalla räpiköidä lentoon, kun minä tulen sen perässä ihan perseessä kiinni, niin kovaa kuin jaloista pääsee. Emännällä loksahtaa suu auki ja se alkaa miettimään, että minne siirtyä, kun joutsen tulee kohti melkein maata liitäen samassa tieaukossa, jossa se kävelee. Eipä siinä emännän auttanut muu kuin väistää, kun joutsen suhahtaa vierestä ohi minä perässään. Siinä vaiheessa emäntä tajuaa alkaa huutamaan minulle pysähtymiskäskyä, mutta eihän se tehoa. Minun päässä liikkui sillä hetkellä vain yksi ajatus, ISO TIPU MINUN PIHASSA; HELKKARIN ISO TIPU!!!!!!!! Eipä siinä emännän auttanut muu kuin seisoa ja katsoa meidän menoa ja häviämistä mutkan taakse. Nettakin päätti liittyä meidän ajojahtiin, mutta luovutti nopeasti, kun ei sitä nuo linnut kiinnosta. Vähän ajan kuluttua minäkin palasin kotia ja emäntä tuli siihen tulokseen, että tipu pääsi pakoon tällä kertaa. Eiku isännälle soitto, että jälkiä ei tarvitse tutkia vaan ihan näköhavainto saatu. Joutsen raukka oli tullut ilmeisesti etsimään ruokaa pihasta näin talven pakkasina. Se oli kävellyt todella pitkän matkan tuosta lähilammelta peltoja pitkin. Olisihan se emäntä varmasti sen ruokkinut, jos minä en olisi sitä ehtinyt hätistää pois. Toista kertaa joutsenta ei ole tavattu, mutta lehdestä on saatu lukea, että tuosta meidän kunnan keskustasta oli joutsen löydetty sulasta n. viikko tapahtuneen jälkeen. Se oli viikon verran siinä asustanut. Eläinlääkäri kävi sen pyydystämässä kiinni ja ruokki hyväksi. Tämän jälkeen se oli vapautettu naapurikaupungissa muiden joutsenten joukkoon, joten eiköhän tällekin kaverille hyvin käynyt tapahtuneesta huolimatta =)

Lady Hienohelma

Lady Hienohelma alias Petopesän Alina, kutsumanimeltään Netta, Netti, Nersula, Kutku, Piukku, on tämä minun "tyttökaverini". Tämä rouvaskoira alkaa kolkutella jo eläkepäivien rajoja kymmenen vuoden iällään. Hän on myös aika omalaatuinen koira, jolla riittää erilaisia ihmeellisiä tapoja. Hän esimerkiksi inhoaa vettä ja varsinkin märkää lenkkeilykeliä. Jos sataa vettä, niin tätä rouvaa on erittäin vaikea saada pihalle pissille ja hän pidättää viimeiseen saakka. Myöskään lenkkeily ei maistu sadekelillä vaan koko ajan yritetään kääntyä kotia. Myöskin kaikki vesirapakot olipa ne miten pieniä tahansa, tulee kiertää kaukaa. Uiminen ei todellakaan ole mieluisaa puuhaa, josta näette alla todisteen. Tälle kesälle kuitenkin pitää todeta, että koira saatiin useamman kerran helteillä kiskottua järveen, jossa uiminenkin sujui jossakin vaiheessa. Liekö ollut jotain vanhuuden höperöintiä :) Toisaalta tämä märkyys ei haittaa, jos ollaan metsällä ja ilmassa on pupujussin, ketun tai ilveksen jälki. Tällöin Hienohelma ei välitä vesisadekelistä tai märästä maatosta vaan pistelee tassua välillä aika rivakastakin toisen eteen. Yksi asia on kuitenkin myös tällöin ehdoton ei, nimittäin isomman vesiojan tai joen tai muun vesistön ylitys. Jos pitää uida, niin silloin ajojahti loppuu tämän "lätäkön" toiselle puolelle.

Märkää, vettä yök :(

Minähän en ui,... Ranta on tuolla....

                    Siis tämä on niin märkää...                         Lopultahan siinä kävi niin, että                                                                                        uimareissuhan se tuli. Äkkiä rantaan...

Tämä Lady Hienohelma on myös koiraksi aika epäsosiaalinen. Välillä se kaipaa rapsuttelua ja hellyyttä, mutta suurimman osan ajasta se viihtyy yksinään nukkuen. Myöskään toiset koirat eivät häntä kiinnosta. Saattaa käydä nuuskaisemassa, että kuka se sinä oikein olet, mutta sen jälkeen häntä ei muut koirat kiinnosta. Myöskään samalle nukkumapaikalle ei muita koiria paitsi meikäläinen hyväksytä vaan jos joku koiruus tulee samalle sohvalle liian lähelle, niin tällöin nukkumapaikka vaihtuu. Rouvaskoira ei myöskään osaa leikkiä leluilla vaan katselee niitä ihmetellen. Muutaman kerran se on yrittänyt, mutta eipä ole kiinnostanut vaan leikki on vaihtunut sopivaan lekottelupaikkaan esim. sohvalle. Kuten varmasti ymmärsitte tämä koiruus on erittäin mukavuudenhaluinen, joka rakastaa nukkumista ja loikoilua. Lenkille sen saa lähtemään ihan mielellään hyvällä ilmalla ja lyhyemmällekin lenkille huonolla ilmalla, mutta muuten aika kuluu loikoillessa. Tämä koirarouva rakastaa myös lämpöä ja erityisesti auringonpaistetta. Syksyisin ja keväisin auringon lämmittäessä sisälle ikkunasta, siirtyy rouva aina aurinkoisimpaan paikkaan loikoilemaan. Päivän aikaan paikka vaihtuu useamman kerran auringon liikkeiden mukaan, kun nukkumapaikka menee varjoon. Samalla tavalla kesähelteillä tämä koirarouva viihtyy pihalla auringon paahteessa. Viime kesänäkin se loikoili vaan paahteessa terasseilla kovimmillakin helteillä, kun meikäläinen etsi terassin alta varjoa.

Lady Hienohelma on myös erittäin perso ruualle. Ruoka kuin ruoka uppoaa sen pohjattomaan vatsaan. Safkuaikaan (meillä siis koirien ruoka-aikaa nimitetään täksi) hän on varmasti vinkumassa keittiössä ruokaansa eikä jätä mitään kuppiin. Jos kuppiin jotain jää, niin tällöin se on merkki siitä, että Hienohelmaa vaivaa jokin. Tällä koirarouvalla on vaan erittäin paljon rajoitteita ruokavalion suhteen. Hän, kun ei voi syödä mitään viljatuotteita missään muodossa tai muuten alkaa hillitön kutina (nimi Kutku tulee juuri tästä) ja pahimmassa tapauksessa tulee korvatulehdus kaikesta hiivasta korvaan. Tämän lisäksi koirankuivamuonan eli raksujen syöminen ei myöskään ole sallittua niissä mahdollisesti lymyävän varastopunkin takia. Tämäkin, kun aiheuttaa näitä samanlaisia oireita. Tämän vuoksi rouvan ruokavalio on koostunutkin jo vuosia ja vuosia Yrjölän puurosta ilman ohraa sekä koiranmakkarasta, jauhelihasta ja lihaisesta rasvasta. Välillä puuron sekaan päätyy kaalia, porkkanaa tai paprikaa ihan sen mukaan mitä emäntä jaksaa sinne laittaa. Emännänhän tulee siis keitellä tätä puuroa itse, koska valmiit puurot sisältävät ohraa, joka ei siis sovi rouvalle. Joka viikko on puuronkeitto-operaatiot käynnissä. Hienohelmahan ei kuitenkaan ymmärrä näitä rajoitteita vaan haluaa syödä siis ihan kaikkea. Voinpa kertoa, että elämänsä aikana hän syönyt itsensä useammankin kerran aikamoiseen ähkyyn. Tämä nimittäin käy silloin, jos hän pääsee raksusäkille itsenäisesti ilman valvontaa siis sinne kielletylle raksusäkille. Meidän entisessä kodissa kuin myös nykyisessäkin kodissa raksusäkit ovat lukkojen takana, mutta entisessä kodissa ne olivat vähän paremmin saatavilla johtuen siitä, että siellä asui useampi henkilö ja raksusäkin paikan ovi jäi aina välillä lukitsematta. Rouvalla oli joku taito aavistaa aina tilanne, jolloin ovi oli lukitsematta ja hän hiippaili kaikessa rauhassa kenenkään huomaamatta säkille. Siellähän se riemu oli aina ylimmillään ja vauhti hirmuinen raksujen siirtyessä säkistä masunpohjalle. Hienohelma ei vaan ikinä oppinut sitä, että kuivat raksut aina turpoavat mahassa ja näin ollen niitä on siellä kolme kertaa enemmän niiden turpoamisen jälkeen. Olipa siis rouvalla jossain vaiheessa raksujen syönnin jälkeen jano ja aika tukala olotila. Useamman kerran sohvalta on kuulunut vain puuskutus ja ähinä, kun rouva on sulatellut syömiään raksuja (siis useamman päivän ruoka-annostaan). Kertaakaan ei ole kuitenkaan tarvinnut vaivata eläinlääkäriä vaan puhinan ja ähinän jälkeen raksut ovat vaihtuneet pihalle suuriin pökäleisiin ja taas on heti seuraavana päivänä ruoka oikein hyvin maistunut :)

Tämä rouvakoira on myös erikoistunut roskisten tyhjentämiseen ja ruuan etsimiseen keittiön kaapeista. Mielikuvista kyllä löytyy sen suhteen miten ruokiin vain pääsisi käsiksi. On avattu astianpesukonetta ja hypätty sen päälle, jotta yletetään hyllylle. Tähän täytyy todeta, että kerran tyhjensimme myös yhteistuumin rouvan kanssa astianpesukonetta kahdestaan kotona ollessamme. Emäntä ei tästä kuitenkaan ilahtunut, kun koneessa oli likaiset astiat odottamassa pesua ja me olimme niitä kannelleet mm. olohuoneen lattialle. On kulkaas opittu myös avaamaan uuni, jos sinne on jätetty ruokaa jäähtymään sekä avaamaan kaikennäköisiä kaappeja ja niitä estäviä virityksiä. Täällä meidän uudessa kodissa rouva viettääkin nykyään aikansa tuolla omassa pöksässään lukkojen takana. Pöksä on siis kodinhoito-, kylpyhuone ja saunaosasto, jossa hänellä on päiväsaikaan isännän ja emännän poissaollessa oma paikkansa. Ei tarvitse huikata kuin, että Netta omaan pöksään, niin rouva sinne itse jolkuttelee mennä. Joinakin päivinä hän on myös ihan omatoiminen ja menee sinne jo itse odottelemaan oven lukitsemista, kun huomaa emännän tai isännän valmistautuvan töihin tai muualle lähtöön. Olemme oppineet tunnistamaan emännän  ja isännän kamppeista ja pukeutumisesta lähdöt, joihin ei pääse itse mukaan. Yleensä myös heidän käyttämänsä sanat kertovat sen ollaanko töihin vai kyläilemään lähdössä. Kun rouva on omassaan pöksässään ei hän pääse luvattomille teille ja etsimään luvatonta naposteltavaa. Aiemmassa kodissa näin ei ollut vaan siellä emännän ja isännän piti tehdä kaiken näköisiä virityksiä kaappeihin, roskiksiin ym. ettei rouva olisi päässyt maistelemaan "kiellettyä hedelmiä". Aina tämä ei onnistunut ja useasti emännän tai isännän kotiin tullessa heitä odotti isompi tai pienempi siivo sen mukaan mitä kaappia oli tyhjennetty. Pitihän minunkin ihan tasapuolisuuden nimissä osallistua aina syömistalkoisiin sen jälkeen, kun rouva oli touhut aloittanut. Tulipahan silloin maisteltua mm.  erinäisiä kuiva-aineita, mausteita ja roskia.

No, johtuen kaikista näistä rajoitteista syömisen suhteen, Lady Hienohelma on joutunut elämänsä aikana käymään useamman kerran eläinlääkärissä. Yleensä käynnit on juurikin liittynyt siihen, että on tullut syötyä jotain kiellettyä tarpeeksi usein, niin on allergiaoireet äityneet aika pahaksi, joten eläinlääkäriltä on pitänyt hakea lääkkeitä. Nykyään kortisonitabletit irtoavat jo pelkällä soitolla eläinlääkärille, mutta jos sattuu tarvitsemaan korvatippoja korvatulehdukseen, tulee eläinlääkärillä käydä ihan näytillä. Viimeisin eläinlääkärireissu ei kuitenkaan liittynyt millään tavalla näihin oireisiin vaan se johtui siitä keväällisestä perheenperustamistempauksesta. Lady Hienohelmahan sai siis silloin pistokset raskaudenkeskeytykseen ja näiden pistosten mahdollisena haittavaikutuksena oli kohtutulehdus. Eikös mitä meidän perheen huonolla tuurilla tämä kohtutulehdus iski rouvaan sitten kesä-heinäkuun vaihteessa.

Emäntä sen huomasi siitä, että lattialle alkoi ilmestyä märkiviä länttejä, jotka tippuivat rouvan takapäästä. Eipä siinä auttanut muu kuin soitella eläinlääkärille aikaa varata. Siellä sitten todettiin tämä kohtutulehdus erinäisten kokeiden ja tutkimusten jälkeen. Reissu ei ollut kenellekään kovin mukava... Ensin eläinlääkäri tutki ulkoiset merkit ja oli kuulemma mitannut myös kuumeen tuolta peräpäästä. Tämän jälkeen kuulkaas rouvan piti kääntyä selälleen, jotta mahanalus ajetaan karvoista ultraa varten. Tämähän ei käynyt kovin helposti, kun rouvahan ei tee mitään mitä se ei halua. Lopulta karvat saatiin veks ja tämän jälkeen rouvan piti mennä selälleen sellaisten patjojen väliin, jotka muodostivat kartion. Hommaan tarvittiin muutama ihminen, jotta Hienohelma saatiin rotkottamaan selälleen näiden patjojen väliin. Siinä sen sitten piti retkottaa sen aikaa, että eläinlääkäri tutki sen kohtua ultraäänellä. Kun sai rapsutuksia useammalta taholta, niin Hienohelma jopa pysyi patjojen välissä tarpeeksi kauan liikkumatta. Tämän jälkeen vuorossa oli verikoe, joka ei tosiaankaan ole Hienohelman mieleen. Hän nimittäin pelkää kaikkea piikkejä. Jalasta karvat ajeltiin taas veks ja kiristysremmi jalkaan ja tämän jälkeen suonen etsintään. Tällä kertaa suoni löytyi nopeasti ja Hienohelma yllätti kaikki antamalla ottaa verikokeen ilman, että mitään vastaan pyristelyjä tai päästämättä ääntäkään. Verta tuli ihan suihkuna sotkien sekä oman valkoisen jalan että eläinlääkärin pöydän. Koska Hienohelmalla ei ollut muita kohtutulehduksen oireita kuin märkivä vuoto ja pieni lisääntynyt vedenjuominen päädyttiin hoitamaan tulehdusta antibiooteilla. Emäntä ei halunnut mitään leikkausta suoritettavan pahimmalla helteellä ja koska koiran käyttäytyminen oli normaalia ilman mitään hälyttäviä apaattisuuden oireita. Lääkkeet ja iso lasku mukaan ja eikun kotiin lääkkeiden napsintaan. Uusintatarkastus oli muutaman viikon päästä. Rouva ei ollut moksiskaan sairaudesta vaan jolkutteli pihalla entiseen malliin sillä seurauksella, että jalasta, josta oli otettu verikoe ja karvat ajettuna, tuli auringonpolttama heti seuraavana päivänä. Rouva oli nimittäin viettänyt suurimman osan päivästä pihalla ja ihohan oli vähän kärtsähtänyt paisteessa juuri siltä kohtaa, mistä karvat oli ajettu. Oli aika punaisen näköinen läntti jalassa, mutta tämäkään ei näyttänyt menoa haittaavan.

Antibioottikuuri kesti muutaman viikon ja tämän jälkeen oli uusintatarkastuksen aika. Uusintatarkastuksessa tehtiin taas samat toimenpiteet sillä erotuksella, että verikokeen ottaminen ei onnistunut tällä kertaa. Suonta ei löytynyt tällä kertaa oikein kummastakaan jalasta ja eläinlääkärin muutaman kerran pistettyä, rouva rupesi ymmärtämään idean piikistä alkoi pistää hanttiin ihan äänen kanssa. Eläinlääkäri totesi tällöin, että jätetään verikoe väliin ja annetaan varmuuden vuoksi viikon antibioottikuuri vielä mukaan. Ikävä kyllä tulehdus ei ollutkaan laantunut vaan viikon päästä viimeisen kuurin loputtua alkoi samat oireet taas eli vuoto takapäästä. Tällöin emäntä päätti, että nyt riittää antibioottien syöminen ja varasi ajan kohdunpoistoon. Tämä aika olikin samalle päivälle tuolla naapurikaupungin puolella. Emäntä kyllä varasi ajan ihan meidän omaan kantapaikkaan, mutta he olivat tulleet puhelun jälkeen siihen tulokseen, etteivät ehdi leikkausta sittenkään tehdä ja olivat soittaneet naapurikaupunkiin ja sopineet ajanvaihdon sinne. Emäntä kyllä yritti sanoa, että mitään kiirettä ei ole, koska koira voi edelleen ihan normaalisti ja todisteena siitä oli se, että samalle päivälle se oli ehtinyt tehdä jo karkureissunkin. Ei siis mitenkään megasairas voinut olla :)

Eläinlääkäriin saavuttua rouva ei kuitenkaan olisi halunnut sinne tulla. Hän tuli ihan mielellään sisälle, mutta odotustilassa alkoi mieli muuttua ja hän olisi halunnut päästä pihalle. Eläinlääkärihuoneestakin rouva yritti muutamaan otteeseen karata. Tutkinnan ajan hän oli ihan kiltisti paikoillaan, mutta sitten piti odottaa rauhoituslääkkeiden valmistelua. Tänä aikana rouva ehti yrittää avata oven pariinkin otteeseen sekä hypätä allaspöydälle tutkimaan sen sisältöä. No lopulta eläinlääkäri sai piikit valmiiksi ja tuikkasi ne rouvan niskaan. Tämän jälkeen meni vain muutama minuutti, kun riehuminen päättyi. Ensiksi rouva jähmettyi paikalleen tyhjäkatse eteen suunnattuna, kun tajusi toimenpiteen. Tämän jälkeen oli hirveä harominen vastaan sen osalta, että hänhän ei lysähdä maahan pitkälleen. Lopulta lääke vei voiton ja rouva vaipui melkein tiedottomaan tilaan. Emäntä poistui tällöin paikalta ja lähti asioille leikkauksen ajaksi. Muutaman tunnin päästä tulikin soitto, että koiran voi tulla noutamaan. Tällöin emäntä ja isäntä, joka oli liittynyt joukkoon, lähtivät rouvaa noutamaan. Avustajan mukaan rouva oli ollut jo hereillä, mutta kun sitä yritettiin häkistä houkutella ylös, niin mitään ei tapahtunut. Eihän siinä muu auttanut kuin isännän ottaa Hienohelma syliin ja kantaa autontakatilaan.

Ennen kotimatkaa piti vielä koukata apteekin kautta hakemassa lääkkeet. Lääkkeiden saaminen olikin sitten työn ja tuskan takana, kun määrättyjä antibiootteja ei meinannut mistään apteekista saada niiden tilapäisen loppumisen vuoksi. Lopulta niitä löytyy oman kotikunnan apteekista, josta ne varattiin odottamaan noutamista. Tämän lisäksi Hienohelmalle oli määrätty niin voimakkaita kipulääkkeitä, että resepti jäi apteekkiin. Hienohelman automatka oli aika hiljainen ja hän makailikin suurimman osan matkasta takatilassa. Muutaman kerran huojuvin jaloin noustiin pystyyn, mutta sitten maanvetovoima vei taas voiton. Kotiin päästyä ei Hienohelma jaksanut enää nousta ylös. Koska emäntä tuli yksin Hienohelman kanssa kotia isännän jäädessä noutamaan omaa autoaan, ei emäntä viitsinyt alkaa kantamaan rouvaa sisälle. Hän jätti takakontin auki ja tuli itse tervehtimään minua. Kävin minäkin rouvaa siellä takatilassa tökkimässä ja yritin häntä saada sisälle, mutta ei hän jaksanut. Ajateltiin emännän kanssa, että odottakoon isännän saapumista kotia. Isäntä voi sitten kantaa hänet sisälle, jos ei edelleenkään jaksa itse kävellä. No, isäntähän saapui sitten kotia vähän ajan kuluttua ja tuli ensin itse sisälle. Ajatteli, että hakee rouvan hetken kuluttua. Samalla hetkellä alkoi kuitenkin ukkonen jyristä. Lady Hienohelma pelkää siis ukkosta ja hän piiloutuu aina ukkosen aikana jonnekin läähättämään. Isäntä päätti lähteä katsomaan, että mitähän rouvalle kuuluu, kun ukkonenkin jyrisee ja yllätyksekseen autoon päästyä voi todeta, että rouva on siirtynyt takatilasta etupenkille istumaan. Hän oli siis rymynnyt iso kauluri päässään takapenkin yli etupenkille istumaan. Tämä oli vähän huvittavaa, koska rouvahan ei olisi saanut mitenkään rymytä tai muutenkaan juosta kovaa tikkien takia.

Leikkauspäivän ilta meni rouvan osalta vähän sumussa ja raukeaa rouvaa oltiin. Seuraavana päivänä ei ollut mitään tietoakaan enää mistään leikkauksesta vaan ruoka maistui todella hyvin eikä kipujakaan näyttänyt olevan, kun pihalla jolkutettiin entiseen malliin. Kaulurikaan ei tällä kertaa haitannut menoa vaan se servottiin menemään samoista väleistä kuin rouva itsekin. Voin kertoa, että kauluri koki aika kovia tämän 10 päivän aikana, jona se päässä kuului olla ennen tikkien poistoa. Kauluri oli milloin missäkin liassa, hiekassa, ruuassa.... Rouva käytti myös kauluria hyödykseen esim. luun syömisessä ja säilöi muutenkin ruokaa kaulurissa. Tämän lisäksi hän tökki kaulurin terävillä reunoilla minua, emäntää, isäntää ja kaikkia muita tielleen osuvia. Olipa hän yhtenä päivänä emännän työpäivän aikana onnistunut sotkeutumaan kaulurillaan tuolla omassa pöksässään pyykkeihin pyykkitelineessä, imuriin ja rikkakihveliin. Oli siinä emännällä naurussa pitelemistä, kun hän pöksän oven avasi kotiin tultuaan ja huomasi rouvan vetävän perässään näitä edellä mainittuja esineitä. Ilmeisesti isompaan vahinkoa ei ollut tullut, kun rouvakin oli vaan, että mitäpä tässä, vähän jäi noita roppeita kiinni meikäläiseen :D

Tikkien poistaminen oli myös oma operaationsa. Tähän tarkoitukseen ei enää eläinlääkäriä käytetty vaan emännän siskotyttö kävi ne sairaanhoitajana poistamassa. Tämä sisko on siis ihan ihmisten sairaanhoitaja, mutta emäntä ajatteli, että samanlaiset tikithän ne on ihmisessäkin :) Tikinpoistovälineet vain mukaan ja siskotyttö oli sopivasti lomalla tikinpoistohetken aikaan, joten hän vierailulle meille. Piti siinä vähän emännän ja tämän siskotytön taistella, että rouva saatiin taas selälleen ja pysymään siinä, kun tikkejä vedettiin irti. Aluksi meinasi vähän olla vaikeata, mutta lopulta kaikki tikit saatiin pois. Kopastakin päästiin tällöin eroon, joten riemu oli ylimmillään kaikkien osalta :D

Todiste siitä, että kaulurissa voi säilöä, vaikka luuta :)

Yökyläilyä

Tässä joku aika sitten olin yökylässä tai voisi myös sanoa, että jouduin yökylään pariksi yöksi emännän kotona, kun emäntä ja isäntä lähtivät reissuun. Jonnekin Etelä-Suomeen kait ne lähti kolmeksi päiväksi ja minut sekä kettukoira "hyljättiin" hoitoon. Minä en enää näin vanhemmaksi tultuani ole kovinkaan innostunut näistä yökyläilyistä. Nuorempana ei näissä mitään vikaa ollut, mutta yhden emännän ja isännän ulkomaan reissun jälkeen olen päättänyt, ettei minua niin vain "hyljätä" hoitoon. Päivähoidossa voin mieluummin olla, vaikka sekään ei aina ole mukavaa. No, tällä kertaa jouduin siis yökylään ja hoitoon pois kotoa. Torstai-iltana huomasin, kun emäntä ja isäntä alkoivat pakata laukkua, että nyt on jotain vinossa. Huomasin myös, että meidän koirien hoitolaukkua pakattiin, joten päättelin, että mekin päädymme jonnekin matkalle. Aloin siis murjottamaan torstai-iltana, kun en oikein tiennyt mikä on homman nimi. Perjantaiaamuna aikaisin emäntä ja isäntä sitten pakkasivat autoa. Minä ja kettukoira olimme vuorotellen molemmat sitten autonperäkontissa lähdössä matkaan. Joka kerta käskettiin pois, joten siitä aavistelin, ettei ainakaan tähän autoon ja tälle matkalle ole asiaa. Niinhän siinä sitten kävi, että halit ja hei heit, meille koirille sanottiin aamutuimaan ja meidät jätettiin kotia. Täällä me sitten odottelimme aamupäivän ennen kuin emännän velipoika saapui meidän luoksemme. Laukkuun pakattiin ruokakuppien ja hihnojen lisäksi meidän ruuat ja niin pääsimme mekin matkalle, nimittäin emännän vanhempien kotia.

Kettukoira päätyi emännän velipojan suomenpystykorvalta tyhjään jääneeseen häkkiin. Tämä häkki jäi siis tyhjäksi talvella kuten kerroin hyvästeissäni. Häkkiä oli kuitenkin paranneltu kettukoiraa varten, nimittäin siihen oli lisätty katto. Tuo kettukoira on ollut aiemminkin vuosien saatossa häkissä, mutta sillä tosiaan pitää olla katto häkissä tai muuten se kiipeää sieltä karkuun. Katostakin huolimatta se aina yrittää kiivetä verkkoa pitkin vapauteen häkissä ollessaan, mutta todetessaan, ettei pääse tulee suosiolla alas ja tyytyy kohtaloonsa. Nytkin se oli yllättävän tyytyväinen häkissä, vaikka ei ole semmoisessa asunut vuosiin. Minä taas en viihdy sitten laisinkaan häkissä. Siitä tulee kuulkaas sota ja tahtojen taistelu, jonka olen tähän asti aina voittanut. Joskus nuorempana minua yritettiin opettaa olemaan myös häkissä. Alussa siellä jopa vähän aikaa viihdyinkin, mutta sitten huomasin, että kaikki kiva tapahtuu häkin ulkopuolella. Tämän jälkeen en enää häkissä viihtynytkään. Muutaman kerran minut on sinne jouduttu laittamaan ja voin kertoa, ettei se ole mukavaa katsottavaa tai kuunneltavaa. Muutaman kerran olen sarhautunut häkistä pihalle oven kautta muutamia osumia ottamalla. Viimeisin kerta häkissä oli muutama vuosi sitten, kun isännän sisko juhli valmistumistaan meillä. Tällöin minua ei viety hoitoon minnekään vaan laitettiin jämptin kanssa samaan häkkiin. Eipä siinä mitään olemme tuon jämptin kanssa ihan hyviä kavereita ja kun arvottiin kenen häkkiin minut laitetaan tultiin siihen tulokseen, että vähiten aiheutan häiriötä sen häkissä. Tämä oletushan oli sitten väärä. Heti, kun häkkiin jouduin ja ovi laitettiin kiinni alkoi hulina. Minä haukuin koko ajan. Riuhdoin ovea, kokeilin hampaillani häkinverkon kestävyyttä, kaadoin kaikki vesikupit ja riehuin minkä ehdin. Tätä kesti koko päivän, ei yhtään hetkeä ollut rauhallista, niin kauan kuin häkissä jouduin olemaan. Illasta pääsin lopulta sieltä pois ja sen jälkeen olin ihan rauhallinen kuin mitään ei olisi tapahtunut.  No tällä reissulla minua ei laitettu häkkiin vaan pääsin viettämään aikaani sisällä kuten yleensäkin.

Ensimmäisenä päivänä olin sitten emännän äitimuorin ja mummojen kanssa kotona. Autonovet oli laitettu lukkoon, koska kuten olen aiemmin kertonut, viihdyn autoissa silloin, kun sinne ei olisi mitään asiaa. Emännän äitimuori tiesi tottumuksesta, että jossain vaiheessa siirryn siis autoon odottamaan kotiin pääsyä ellei ovia lukita. Minun hoitajia oli myös kehotettu minua vahtimaan pihalla, koska yleensähän teen sitten karkureissun, jos kotiin en pääse. Tämä oletus ei tietysti koskenut ensimmäistä päivää, koska yleensä tulen siihen tulokseen, että minua ei tulla hakemaan yön jälkeen. Tällä kertaa se ei pitänyt paikkaansa, sillä olinhan jo edellisenä päivänä aavistanut hoitolaukun perusteella, että nyt koittaa pitempi reissu kuin vain päivähoito. Olimme siinä iltapäivästä sitten emännän äitimuorin ja mummojen kanssa pihalla eikä minua jätetty yksin vaan koko ajan tarkastettiin missä menen. Sitten kävi niin, että emännän äitimuori poistui sisälle vähäksi aikaa ja mummot unohtivat minua kaitsea. Käytin siis tilaisuuden hyväkseni ja lähdin jolkuttelemaan tietä pitkin kohti kotia. Vähän ajan päästä emännän äitimuori tuli pihalle ja alkoi ihmetellä, kun minua ei näy. Siinä hän kyseli mummoilta, että missähän päin se Pertsa on. Ei ollut kukaan nähnyt minua vähään aikaan. Eipä siinä auttanut äitimuorilla muu kuin alkaa kutsua minua. Jonkun ajan päästä emännän vanhempien naapuri huomasi etsinnät ja tuumasi, että tuosta se juoksi myös heidän talon ohi kohti päätietä. Tämä naapuri oli nimittäin siinä ihan talon vieressä tekemässä hevosten aitaa ja oli huomannut minun karkureissuni. Emännän äitimuori lähti perään ja kutsui minua samalla. Eihän siinä auttanut muu kuin totella ja jolkutella takaisin päin. Jälkeenpäin minulta on kyselty, että kumpaan suuntaan olisin tienhaarasta  päätietä lähtenyt. Nimittäin oikealle lähdettäessä on meidän entinen koti ja vasemmalle lähdettäessä meidän uusi koti. Enpä ole tähän voinut vastata, kun en sinne asti päässyt. Varmaankin uuteen kotiin olisin suunnannut, vaikka sinne onkin pitempi matka. Tämä karkureissu ei jäänyt tällä kertaa ainoaksi vaan seuraavana päivänä yritin pihalla ollessani heti tilaisuuden tullen uudestaan samaa. Tälläkään kertaa en kuitenkaan päässyt pitkälle vaan kutsu saapua takaisin tavoitti minut ja sitähän oli toteltava. Viimeisenä päivänä sateli sen verran, että pihalle ei minua päästetty pitkäksi aikaa, kun kukaan ei siellä minun seurassani viihtynyt sateessa, joten karkureissut jäivät siihen. Sitä paitsi illalla emäntä ja isäntä saapuivatkin minut kotia hakemaan, joten kaikki hyvin. 

Nukkumisjärjestelyt piti myös miettiä tarkkaan, koska siellä emännän porukoilla asustaa myös kissa, josta me koirat ei tykätä eikä kissa myöskään tykkää meistä. Päiväsaikaan kissasta ei ollut huolta, koska kesäaikaan se viihtyy päivät pihalla. Ainoastaan illalla saapuu sisälle syömään ja yöksi nukkumaan. No, se kissahan nukkuu sitten emännän isän ja äitimuorin kanssa sängyssä ja yleensä minäkin nukun yökylässä heidän vieressään. Minähän, kun en voi nukkua muualla vaan pitää olla jonkun vieressä. Kettukoiran osalta nukkumisjärjestelyt ratkaistiin sillä, että se nukkui häkissä, kun siellä niin hyvin viihtyi. Minun osaltani päätettiin, että nukun emännän veljen seurassa hänen sängyssään. 

Ensimmäisenä yönä kävi kuitenkin niin, että tämä velipoika ja emännän isä olivat lähteneet illalla kalalle ja viipyivät siellä myöhään yöhön. No, minähän en suostunut yksin nukkumaan ja emännän äitimuorin piti minut viereen ottaa. Haasteeksi kuitenkin muodostui kissa. Se kissimirri nimittäin oli mennyt nukkumaan normaalisti emännän äitimuorin ja isän sänkyyn, joten minähän en voinut siellä nukkua. Ei siinä auttanut emännän äitimuorin muuta kuin mennä nukkumaan emännän veljen sänkyyn minun kanssani. Tämä ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, koska tiesin, että kissimirri on sisällä. Aina, kun emännän äitimuori nukahti, minä hipsin salaa kaikessa hiljaisuudessa olohuoneeseen emännän äitimuorin ja isän makuuhuoneen ovelle. Ovi oli tietysti suljettu niin, että en saanut sitä auki. Minähän yleensä availen kaikki ovet suuntaan jos toiseen elleivät ne ole lukossa tai muuten teljetty kiinni. No, tällä kertaa kuten yleensäkin, kun kissa on sisällä ja me koirat käymässä, tämä ovi on teljetty kiinni. Siihen minä sitten oven ulkopuolelle linnoittaudun kuuntelemaan, että nukkuukohan se kissimirri vai mitä se puuhaa. Emännän äitimuori aina säännöllisin väliajoin kuitenkin heräsi ja minut passitettiin takaisin nukkumaan oikeaan huoneeseen. Tätä kissahiiri-leikkiä ehdittiin tehdä aika monesti yön aikana ennen kuin emännän velipoika ja isä saapuivat yöllä kalalta. Tämän jälkeen minä siirryin nukkumaan emännän velipojan viereen ja hänen makuuhuoneensa ovi teljettiin niin, että minä en päässyt karkuun. Ensimmäisen yön nukuin oikein lähellä emännän velipoikaa, ihan kylkeen ahtauduin nukkumaan. Vähän meinasi olla koti-ikävä, kun ei emännän lämpöinen kylki ollutkaan vieressä. Toisen yön nukuin jo vähän kauempana sängyn jalkopäässä. 

Ensimmäisenä aamuna en myöskään jaksanut nukkua kovinkaan pitkään. Emännän velipoika olisi halunnut nukkua myöhempäänkin kuin vain kahdeksaan, kun oli ollut myöhään yöhön kalalla. Minä kuitenkin kuulin, että muut olivat jo heränneet ja halusin katsomaan niiden touhua. Yleensähän minä nukun yhtä pitkään kuin emäntä tai isäntä ja vaikka toinen niistä nousisi aikaisemmin, niin jatkan uniani toisen kanssa niin kauan, että molemmat ovat nousseet ylös. Tällä kertaa emännän velipojan oli kuitenkin noustava päästämään minut pois huoneesta, kun aikani olin häntä kuonolla tökkinyt ja hampailla kiskonut peittoa. Itse en huoneesta omatoimisesti päässyt pois tällä kertaa, koska se ovi oli teljetty, jotten yöllä lähtisi katsomaan kissimirrin touhuja.

Kotona lopultakin! Omassa sängyssä se uni maittaa.

Tämä näky odotti emäntää illalla, kun hän tuli nukkumaan...

Metsäneläimiä

Meidän pihassa ja pihapiirissä on taas riittänyt tuota luontoa metsäneläinten muodossa. Jänöpupuja juoksee harva se päivä pihan poikki eivätkä ne oikein näytä pelkäävän taas pihaa laisinkaan, kun jopa jäävät istuksimaan keskelle pihaa. Yhtenäkin aamuna olimme emännän kanssa tulossa aamupissikävelyltä, kun emäntä huomasi kaksi jänistä pihassa. Minä en pupuja huomannut vaan kirmasin kiireellä ovelle, että pääsisin aamupalalle. Luultavasti puput olisivat saaneet äkkilähdön, jos ne olisin huomannut. Emäntä ja kettukoira sen sijaan pupujussit huomasivat. Onneksi tuo meidän kettukoira oli kiinni hihnassa, jottei päässyt pupujussien perään juoksemaan. Sitähän ei olisi kuulunut aivan heti takaisin tulevaksi. Tällä kertaa se tyytyi vain katselemaan jänöjusseja hihnan päästä. Muutaman päivän päästä olimme sisällä ja emäntä sattui pihalle katsomaan ikkunasta. Hän huomasi, että pupujussi istuu keskellä pihaa ja katselee vain talolle päin. Minäkin sitä ikkunasta innostuin katselemaan sillä kertaa. Siinä se vain istuskeli pihalla eikä sillä ollut kiire minnekään. Vähän aina siirtyi metsän reunaan päin, mutta aika verkkaista oli sen touhu. Emäntä tuumasikin, että voisivat nyt vähän kauemmaksi mennä, koska muuten saavat meiltä koirilta tarvittaessa aika nopeat lähdöt, jos satumme pihalle samaan aikaan.

Onpa tuohon ihan lähimetsikköön myös tehnyt teerikin pesän. Emäntä ja isäntä eivät ole tästä oikein mielissään, kun minun tekisi mieli joka välissä käydä sitä tarkastamassa. Yrittävät puhua jostain pesimärauhasta eivätkä oikein päästä minua sinne metsikköön. Kävimme tässä yhtenäkin aamuna emännän kanssa aikamoisen tahtojen taiston asiasta. Teeri oli nimittäin tullut melkein tuohon tienviereen syömään tai muuta katsastamaan, kun olimme aamupissilenkillä. Haju siitä tuli suoraan nokkaani, joten eihän se auttanut muu kuin mennä asia tarkastamaan. Teerihän siitä lähti räpiköiden lentoon ja minä perään. Nämä teeret, kun pesimäaikana eivät lennä kauas vaan yrittävät vain houkutella pois pesän lähettyviltä itse räpiköiden aina pienen matkan eteenpäin. Tällaiset teeret ovat kuulkaas aika helppo napsia kiinni halutessaan. Siinähän minä sitten juoksentelin teeren perässä metsikössä ja emäntä karjui minulle tiellä. Käski tulla pois aika painokkaalla äänensävyllä. Kävimme aikamoisen tahtojen taistelun asiasta ja lopulta minun oli luovuttava teerijahdista ja tultava takaisin tielle. Sain kuulkaa aikamoisen ripityksen taas siitä, kuinka käskyjä tulee heti totella eikä silloin, kun niin haluaisin....

Tänä kesänä näyttäisi myös noita ötököitä riittävän. Olen ainakin huomannut, että ampiaisia, kimalaisia, mehiläisiä, herhiläisiä tai mitä ne nyt lienevätkään on riittänyt pörisemässä tuossa meidän pihassa. Emäntäkin tuumasi tässä yksi päivä, että mistä noita ampiaisia riittää meidänkin pihalla noin paljon, vaikka meillä ei kasva kukkiakaan kuin muutama pihassa. Minä en oikein tule noiden surisoiden kanssa toimeen, kun meillä on toisistamme hiukan huonoja kokemuksia. Tässä muutama kesä sitten sain muutaman pistonkin osakseni, kun olimme emännän kanssa viinimarjoja poimimassa. Ne pirulaiset olivat tehneet kahteen eri puskaan pesän ja emäntä ei tätä ensiksi huomannut. Ensimmäinen pesä tuli kohdalle, kun emäntä puskaan siirtyi marjoja poimimaan. Siitähän singahti heti muutama ampiainen lentoon ja tulipa siinä meille molemmille kiire pois puskan luota. Toinen pesä oli yhden pensaan juuruksissa maan alla ja siellä vasta asuikin kiukkuisia pörisijöitä. Näistä pörisijöistä sainkin muutaman piston osakseni, kun siinä vieressä ruohikossa makailin, kun emäntä poimi marjoja. Yksi osuma tuli etutassuun ja toinen kuonoon. Hiukanhan ne turposivat, mutta koska en ole aiemminkaan kivusta valittanut en nytkään päästänyt inahdustakaan. Minua on kielletty ottamasta näitä pörisijöitä kiinni, mutta joka kesä unohdan tämän kiellon. Tänäkin kesänä olen käskyn unohtanut ja ainakin yksi ampiainen on saanut osuman suustani, mutta minä en siitä =) Tämä tapahtui muutama päivä sitten, kun emäntä ja isäntä olivat pihalla hommissa. Ovi oli pihalle auki ja minäkin siellä kettukoiran kanssa välillä vierailin, mutta me oikein siellä viihdytty kovinkaan pitkään, joten siirryimme pihalle. Menin yläkertaan nukkumaan ja kas kummaa sinnehän oli tällainen pörisijä eksynyt ja minähän sen nappasin kiinni. Ei se siihen kuollut, mutta meno hidastui huimasti. Emäntä nimittäin tapasi sen yläkerran lattialta mönkimästä, kun oli nukkumaan menossa. Pitihän sitten siinä tarkastaa, ettei suustani löytynyt mitään pistosta, mutta taitavana poikana olin sen onnistunut väistämään. Tähän väliin pitää muuten kertoa yksi toinenkin juttu, nimittäin se pörisijä ei ollut ainoa emännän löytö yläkerrasta vaan sängystä löytyi myös meidän koirien ulkoluu. Tästä ei emäntä oikein ilahtunut, kun luu oli hiukan sotkenut, kun olin sitä nakertanut syödä. Tämä luu on nimittäin sellainen aika iso ja painava hirven ruhonosa, jota on lupa vain syödä pihalla eikä sitä saa tuoda sisälle. Olin kuitenkin tämänkin kiellon unohtunut ja pitihän minun viedä se turvaan tuolta kettukoiralta yläkertaan, kun se ei sinne tule.

Nämä isot pörisijät eivät ole tänä kesänä ainoa riesa vaan myös noita pieniä inisijöitä taas riittää vaikka muille jakaa. Itikat, polttiaisen, mäkärät mitä niitä liekää ovat ahdistelleen pihalla oikein urakalla varsinkin tänä kesänä. Tässäkin yhtenä iltana lähdimme emännän kanssa hakemaan postia laatikosta tuosta vähän matkan päästä ja kyllä näitä inisijöitä riitti. Meidän siis emännän, minun ja kettukoiran ympärillä oli koko matkan musta parvi näitä inisijöitä. Paluumatkalla emäntä kyllästyi jo niihin ja pääsimme juoksujalkaa kotia. Meissä koirissa oli näitä ötököitä todella  runsaasti, kun emäntä meidät puhdisti sisään tultuamme. Tämän jälkeen emäntä nitisti yhdessä minun kanssani ainakin 50 hyttystä sisältä. Minä siis seurasin emäntää ja kuonollani näitä inisijöitä liiskasin ikkunoista ja seinistä. Lopulta kyllästyin jahtiin, kun ne yrittivät minua pistää koko ajan, ja siirryin yläkertaan loikoilemaan. Siellä, kun näitä inisijöitä ei ole kovinkaan montaa. Minusta löytyy tälläkin hetkellä aika monta pattia eri puolilta kehoa ja mahanalus sekä sukukalleudet ovat saaneet ihan kunnolla osumaan, kun ovat punaisia pisteitä täynnä.

Kesäpäivien nautintoja

Tässä on emännän ja isännän kanssa vietetty kesää jo jokunen viikko ja säätkin ovat vaihdelleet runsaasti. Emäntä ja isäntä ovat olleet lomalla, joten myös laatuaikaa on vietetty runsaasti heidän läsnä olleessaan. Lenkkeilty on tavallista pitempiä reittejä ja pihallakin on vietetty runsaasti yhdessä aikaa erilaisten hommien puitteissa.

Emännän kesäloman aloituksen kunniaksi oli kesän ensimmäiset helteet muutamia viikkoja takaperin. Minä en niin hirveästi noista kuumista helteistä välittäisi, kun silloin meinaa olla vähän tukala eikä jaksa hirveästi tehdä mitään. Nämä hellepäivät kuluvatkin usein leppoisasti pihalla tai sisällä makoilessa. Nyt kuitenkin päätin tällä kertaa itseäni hiukan virkistää ja otin emännän valvovan silmän alta hatkat eli teinpä sitten karkumatkan. Oli nimittäin viikonloppu ja emäntä oli meidän koirien kanssa kotona isännän vielä ollessa töissä. Olimme emännän ja tuon kettukoiran kanssa tuossa takaterassilla viettämässä aamupäivää. Emäntä siinä lueskeli lehtiä ja tuo kettukoira loikoili välillä auringossa ja sen liian kuumaksi käytyä meni välillä vilvoittelemaan terassin alle. Minä siinä pyörin emännän lähettyvillä välillä vieressä ja välillä olin minäkin terassin alla. Jonkun ajan  päästä suuntasin autokatokseen ja emäntä ajatteli, että menen sinne varjoon makoilemaan, kuten usein kesällä teen. Tällä kertaa en kuitenkaan jäänyt terassin varjoon vaan suuntasin karkumatkalle hellesäähän. Emäntä ei tätä ensiksi huomannut, kun en yleensä karkaile pihasta. Suurempi karkuri on tuo meidän kettukoira, jota emäntä piti paremmin silmällä ja varmisteli aina sen paikkaa. Nytkin se oli kuulemma lehtien lukemisen välissä tarkistanut, että kettukoira on terassin alla. Emäntä alkoi kuitenkin hetken kuluttua ihmetellä, että minnehän se meikäläinen oli hävinnyt. Kutsuikin minua ja kun ei kuulunut, alkoi etsiä. Ensin pihalta terassien alta ja sitten sisältä, kun ovi oli sisällekin auki. Sisältäkään minua ei mistään löytynyt. Siinä vaiheessa emäntä alkoi jo hiukan huolestua ja kutsua minua ihan tosissaan pihalla. Eipä meikäläistä näkynyt eikä kuulunut. Siinä ei emännän auttanut kuin laittaa kettukoira autoon ja käydä ajelemassa eri suunnissa teitä pitkin ja etsiä minua. Eikä minua löytynyt mistään lähitienoiltakaan. Olin jo ollut tunnin verran kadoksissa ja emäntä alkoi myös olla aika kiukkuinenkin. Hän oli jo soittamassa muita kavereita avuksi etsintäpuuhiin, mutta juuri siinä pihalla puhelimessa puhuessaan hän huomasi minun jolkuttelevan pihan nurkalta kieli pitkällä roikkuen. Meinasi nimittäin olla vähän kuuma tuon "pikku lenkin" jälkeen. Emäntä oli kyllä aika vihainen meikäläiselle ja sainkin heti aikamoisen ripityksen sekä käskyn siirtyä sisätiloihin. Karkumatkan reitti jääköön kaikille tällä erää salaisuudeksi.

Saman helteisen viikonlopun aikana keksin myös toisen mukavan homman kuluttaa helteistä päivää. Tällä kertaa pysyttelin kuitenkin pihapiirissä emännän valvovan silmän alla. Päätin nimittäin vaihtaa hautaamien luideni paikkoja, ettei vahingossakaan tuo kettukoira tai kukaan muukaan niitä löytäisi. Tähän pihapiiriin, kun vielä helppo haudata kaikkea kivaa, kun tässä riittää tuota hiekkamaata. Piilopaikkoja löytyy runsaasti tästä melkein portaiden juuresta saakka. Ei tarvitse kaukaa etsiä piiloja aarteilleni. Yhden päivän aikana vaihdoin kolmen eri luun piilopaikkaa. Emäntä naureskelleen katsoi minun touhujani ja ihmetteli samalla miten minä voin muistaa kaikkien hautaamieni luiden paikat. Siis mikä ihmetyksen aihe tuo muka on. Totta kai minä muistan minne olen piilottanut aarteeni!

Helteisinä päivinä pitää myös vilvoitella, kuten olen aiemminkin kertonut. Tällä erää vilvoittelu on helppoa, kun heti tuossa pihan perällä on tuollainen kiva mutalammikko, jossa voi aina käydä vähän pyörähtämässä. Emäntä ei taaskaan oikein tästä ajatuksesta pidä, mutta ei ole kovinkaan usein kieltänyt tapahtumaa. Tässäkin yhtenä päivänä leikimme emännän kanssa frisbeegolfkiekolla, siis minun omallani eikä emännän tai isännän kiekoilla. Siinä leikkiessä tuli aika kuuma, joten kesken leikin päätin viedä kiekonkin mukanani mutalammikkoon vilvoittelemaan. Kiekko kylläkin jäi lammikkoon ja emännän piti se sieltä vuorostaan noutaa.  Tämä ei kuitenkaan ole vielä mitenkään paha mutalammikko, vaikka emäntä niin väittääkin. Tässä yhtenä päivänä olimme emännän ja isännän kanssa poimimassa korvasieniä. Sain poikkeusluvalla olla vielä vapaana metsässä mukana, kunhan vain pysyin ihan lähipiirissä. Siinä lämpimällä ilmalla juostessa tuli taas aika kuuma, joten päätin poiketa uimaan sellaiseen suon reunan turveojaan. Emäntä ja isäntä olivat kyllä toista mieltä ja yrittivät kieltää minua kovasti sinne menemästä, mutta liian myöhään. Minä sinne hypätä polskahdin ja siellä oikein kunnolla kierin menemään. Olin kuulkaa aika näyttävä näky sen jälkeen. Vaikka olen aika tumma koira väritykseltäni eikä kaikki lika minussa tosiaankaan näy, mutta sen mudan määrä näkyi tällä kertaa kauas. Olin kuulemma ihan musta päästä hännän päähän asti. Sellainen mutakerros tätä poikaa peitti, että jouduin vielä kotimatkalla käskystä uimaan vähän puhtaammassakin ojassa ennen sisälle pääsyä. Kävinpä myös tässä yhtenä hellepäivänä uimassa tuossa meidän talon takana metsässä olevassa hetteessä. Sinne ei yleensä ole lupa mennä, mutta karkasin taas emännän valvovan silmän alta ja vilvoittelin siellä. Lenkilläkin pitää joka kerta paluumatkalla päästä vilvoittelemaan jossakin ojassa tai rapakossa. Emäntä ei oikein tästä pidä, koska vilvoittelun jälkeen minun pitää vielä päästä piehtaroimaan pientareella. Tämän kaiken jälkeen haisen kuulemma aina märälle koiralle ja turkistani löytyy, vaikka sun mitä roskia, jotka jäävät sitten sohvalle ja sänkyyn.

Helteethän sitten vaihtui jossakin vaiheessa ukkosiin. Tässä on pari kovaakin ukkoskuuroa ollut talon ympärille ja jytinää on riittänyt. Minua ei nuo ukkoset haittaa, mutta toista se on tuon meidän kettukoiran osalta. Se raukka, kun pelkää ukkosta ihan tosissaan. Se aistii jo kaukaakin ukkosen saapumisen ja alkaa läähättää paikallaan niin, että kuola kastelee joka paikan. Aiemmin se myös aina etsi jotain piilopaikkaa itselleen, mutta nykyään se tyytyy olemaan vain paikallaan ja tärisemään. Joskus se on yrittänyt mennä tuohon meidän eteisen kaappiin, mutta ei ole mahtunut ja yhden kerran se survoutu tuolla omassa pöksässään tasolle kahden kaapin väliin. On sillä ollut aika survoutuminen, koska taso on aika korkealla (pitää ihan hypätä kunnolla, että sinne pääsee) ja rako kaapien välissä ei ole kovin suuri. Tässäkin yksi kerta olimme emännän ja isännän kanssa emännän kotona vierailulla ja olimme siinä tekemässä lähtöä. Kettukoira vilisteli omia polkujaan pellolla ja emäntä ja isäntä yrittävät saada sen sieltä pois. Eipä aikaakaan, kun alkoi ukkonen jytistä ja heti, kun se ensimmäisen kerran paukahti oikein kovasti, niin jopas se kettukoirakin tuli kiitolaukkaa kohti sisätiloja. Ei tarvinnut kutsua sen kauempaan =)

Tässä noin viikko sitten oli aika kova ukkonen ilta-aikaan. Olimme jo emännän ja isännän kanssa menneet nukkumaan ja minäkin vetelin jo kovasti hirsiä siinä sängyssä. Emäntä ja isäntä vielä ukkosta kuuntelivat. Tällä kertaa ukkonen jytisi ihan vieressä ja yhden kerran löi ihan talon viereen. Paukonen oli sen verran komea, että ikkunatkin melkein helisivät. Minä sitä ihan säikähdin ja heräsin. Hyppäsin oikein pystyyn sängyllä ja ihmettelin, että mikä pommikone se nyt iskee. Siitä kiiruhdin heti ikkunasta katsomaan, että mitä sitä pihalla tapahtuu. Isäntäkin siinä tuli katselemaan, ettei mikään pihassa tai lähimaastossa pala, kun sen verran kova isku oli. Siinä me isännän kanssa ikkunasta pihalle katsottiin yhdessä. Minäkin oikein tomerana poikana välillä katsoin pihalle ja sitten isäntää, että mitäs nyt tehdään. Emäntää melkein alkoi naurattamaan minun touhu, kun niin kuulemma olin tomerana etsimässä syytä paukoselle. Pitihän se tarkastaa, että mitä ihmettä sitä tapahtui.

P.S. Meikäpoika ei enää muuten ole 6 v. vaan muutama päivä sitten oli synttärit ja ikä vaihtui yhden numeron ylöspäin =)

Jälkikasvua perheenlisäyksen muodossa

Se tyttöystävän juoksuhan sitten tosiaan alkoi muutaman viikon päästä ja arvatkaas mitä, minähän pääsin ensimmäisen kerran ihan kunnolla astumaan sitä. Se kävi yhtenä viikonloppuna, kun emäntä oli töissä ja olimme isännän kanssa kotona. En ollut isommin esittänyt vielä juoksusta innostumisen merkkejä, vähän aina välillä vasta mallannut tilannetta, joten meitä ei oltu vielä laitettu erilleen. Isäntä poistui keittiöön hakemaan iltapalaa ja tällöin minä päätin käyttää tilanteen hyväkseen tyttöystävän suostumuksella. Isäntä huomasi kyllä melkein heti tapahtuman ja yritti syöksyä väliin, mutta hiukan liian myöhään. Astuminen oli päässyt jo alkuun ja silloinhan sitä ei enää pysäytetä. Tuo minun tyttöystävä oli ensiksi suostuvainen, mutta sitten, kun sen olisi pitänyt pysyä paikallaan niin kauan, että olisimme irronneet toisistamme, niin se ei sitten olisi halunnut niin tehdäkään vaan jatkaa heti matkaan. Isäntä joutui meitä pitämään paikallaan sen aikaan, että irtosimme toisistamme ja tästähän tuo mun tyttöystävä ei oikein pitänyt.

Tämähän aiheutti sen, että maanantaiaamuna emännän piti ottaa yhteyttä eläinlääkäriin kysyäkseen jälkiehkäistystä. Nuori eläinlääkärityttönen oli yli 90 % varma, ettei mitään olisi tapahtunut, koska kyseessä eivät olleet saman rodun koirat ja koska tuo mun tyttöystäväkin oli jo sen verran iäkäs neiti. Sanoi kuitenkin, että voidaan käyttää tyttöystävä ultrassa n. 4 viikon kuluttua ja tarkastaa tilanne varmuuden vuoksi. No emäntä ja isäntähän käyttivät tuota mun tyttöystävää nyt muutama päivä sitten ultrassa tarkastamassa tilannetta ja mitäpä se eläinlääkäri sieltä masusta löysikään, tulevia pentuja! Emäntä oli tätä jo aavistellut muutama viikko sitten, kun tuon mun tyttöystävän käytös oli vähän muuttunut rauhallisempaan suuntaan varsinkin lenkillä ollessa. Emäntä ei ollut tästä kuitenkaan mitään maininnut isännälle, kun masun seudulla ei ollut tapahtunut muutosta.  Siinäpä sitten voitiin todistaa taas kerran eläinlääkärityttösen sanat vääriksi. Yksikin kerta voi riittää näköjään. Isännällä on tästä kokemusta aiemminkin toisen koiran kohdalla. Emäntä ja isäntä eivät halunneet pentuja ja eläinlääkäri oli sitä mieltä, että riskit näin vanhalla koiralla synnytyksen osalta ovat 50:50, joten hänkin  suositteli aborttia. Minun pikkujälkeläiset eivät saaneetkaan tulla tähän maailmaan!

 Abortihan tarkoitti sitten neljää piikkiä 24 tunnin sisällä eli 2 piikkiä samana päivänä ja toiset kaksi 24 tunnin kuluttua. Sattui vain niin, että keskelle tätä rupeamaan tuli tuo helatorstai, jolloin eläinlääkäri ei ole auki. Isäntä sopi, että hän laittaa 2 piikkiä sitten itse kotona. Ensimmäiset kaksi laittoi eläinlääkäri ja opasti samalla miten kotona kaksi muuta piikkiä laitetaan. Seuraavana päivänä olikin sitten kotona pikkuinen operaatio piikkien osalta. Minut käskettiin sopivan matkan päähän paikalleen makaamaan ja tyttöystävä pääsi emännän otteeseen. Isäntä suoritti piikkien pistämisen. Siinä se isäntä joutui harjoittelemaan ensimmäistä kertaa elämässään piikkien pistämistä koiran nahan alle. Ensimmäinen piikki meni ihan yllättävän hyvin, mutta toisen kanssa olikin sitten ongelmia. Kaulanseutu olikin toiselta puolelta herkkä edellisen päivän piikeistä eikä tuo minun tyttöystävä meinannut millään antaa pistää sille puolelle vielä, kun oli vähän harjoitellut pistäjä kyseessä. Pienien taistelujen jälkeen lopulta emäntä ja isäntä saivat toisenkin piikin sisällön osittain kaulanseutuun ja loput jalkaan pistettynä. Eläinlääkärin mukaan ei ollut väliä minne piikit nahan alle tökkää, mutta välissä piti kuitenkin olla ainakin kämmenen levyinen alue. Aine, kun piikeissä oli aika tujua eikä sitä tosiaankaan saanut kuin tietyn osan pistää samalle alueelle. Kaulannahka olisi löysintä ja helpointa pistää, mutta jalkaankin sai piikin tökätä. Eläinlääkärin mukaan teho lääkkeellä ei tietystikään ole 100 %, mutta hänen aikanaan vain yksi koira oli saanut kaksi pentua abortista huolimatta, joten aika luotettavaa lääkettä oli kyseessä. Nyt sitten jäämme vain odottamaan, että tehosiko aine vai syntyykö niitä pentuja reilun kuukauden päästä. Emäntä ja isäntä toivovat, että tämä olisi ollut tässä tällä erää.

Voin muuten kertoa, että tämän astumistapahtuman jälkeen minun hormonit alkoivat jylläämään oikein toden teolla. Emännällä ja isännällä oli pari viikkoa kotona pinna aika kireällä, kun hetken rauhaa ei kukaan saanut. Tyttöystäväkin pysyi loppujuoksun ajan kotona eikä mennyt hoitoon, mutta kotona se joutui olemaan lukkojen takana eri tilassa, kun olimme sisällä samaan aikaan. Voin tässä valaista taas pari "pientä" juttuja jota tänä parin viikon aikana tein. Ensimmäiset päivät olimme täällä keskenämme siis toinen lukkojen takana vain muutamia tunteja, kun emäntä ja isäntä olivat sopivasti niin töissä, ettei tarvinnut koko päivää yksin olla. Tänä aikana olin aika kiltisti eikä isompia vahinkoja päässyt tapahtumaan. Sitten kuitenkin koitti ensimmäinen päivä, jolloin olimme kahdestaan kotona koko pitkän päivän, kun emäntä ja isäntä olivat samaan aikaan töissä. Tyttöystävä oli tuolla omassa pöksässään kodinhoitohuoneessa, kuten yleensäkin päiväsaikaan, kun emäntä ja isäntä ovat töissä. Yleensä en siitä välitä, mutta nyt sitten olisin halunnut päästä hänen luokseen oven läpi. Yritinpä siis avata oven lukosta, mutta siinä kävi niin, että tuo metalliavain katkesi kesken avausyritysten. Emäntä tätä kotiin palattuaan ihmetteli suuresti, että miten hemmetissä olen onnistunut saamaan metalliavaimen poikki. Tämän lisäksi olin purrut ovenkahvaan uuden muotoilun (on tätä nykyä metallikahvassa hienot hampaanjäljet ja aika karhea on ripa tätä nykyä) ja oli siinä sivussa oven karmistakin taas joku puunpalanen ja maalit irronnut. Valkoinen ovi oli myös sotkeutunut aika tummaksi, kun oli sitä "halaillut" niin kovasti.

Juoksuaikahan tarkoitti myös erillisiä lenkkejä meidän koirien kesken. Emäntä ei tästä oikein tykkää, kun hän hoitaa yleensä meidän perheen lenkkeilyt eikä hänelle olisi oikein ollut aikaa kahdelle eri lenkille iltaisin. Hän keksikin hyvän keinon juoksuttaa meitä, pyöräily. Saimme siis aikamoisia pyörälenkkejä siinä toivossa, että energiatasomme hiukan laskeutuisi ja iltaisin olisi kotonakin rauhallisempaa. Tämä oli kuitenkin toiveunta! Meillähän riitti energiaa, vaikka muille jakaa. Minun energia meni siihen, että olisin halunnut tyttöystävän luokse ja tyttöystävä taas olisi halunnut pois erityksestä meidän muiden luokse. Voin kertoa, että tässä riitti hiukan ääntä varsinkin tuon tyttöystävän taholta. Olimme myös aika levotonta sakkia tuon parin viikon ajan. Kävipä myös kerran niin, että emännän lähtiessä tyttöystävän kanssa lenkille, yritin karata makuuhuoneen ikkunasta toisesta kerroksesta. Olin purrut ikkunanrivan uuteen uskoon ja samalla oli karmista lähtenyt myös muutama palanen. Ikkunakin aukesi, mutta se ikkuna on sellainen aika pieni, joka aukeaa vain ylöspäin, niin en onneksi mahtunut ikkunasta sisään, vaikka kuinka yritin seinää pitkin sängyn päältä kiivetä. On kuulkaas hirsiseinässä myös nyt komeat kynnenjäljet emännän ja isännän iloksi. Emäntä tuumasi minulle, että olisi sieltä ollut aika korkea pudotus maahan toisesta kerroksesta, joten hyvä vain, kun en ollut ulos päässyt. Tämän lisäksi päiväsaikaan raivouspäissäni levittelin myös yksin ollessa ison kasan vaatteita ja lehtiä eri puolille taloa.

Kaiken tämän seurauksena päädyinkin sitten yhtenä päivänä hoitoon emännän äitimuorin luokse, kun se oli sattumoisin kotona eikä töissä. Tämä tapahtui heti seuraavana päivänä, kun olin vähän taloa terrorisoinut koko päivän yksin oltuani. Emäntä oli sitä mieltä, että nyt menen vähän jäähdyttämään hermojani toiseen paikkaan päivän ajaksi, kun ketään ei ole kotona. Tyttöystävä jäi omaan pöksäänsä. Niinhän minä sitten olin päivän päivähoidossakin, mutta eihän se tilannetta hirveästi auttanut. Päivähoidossa odotin vain koko ajan, että milloin pääsen kotia ja tavallista levottomammin vaeltelin paikasta toiseen. Illalla, kun emäntä ja isäntä tulivat minua hakemaan syöksyin heti autolle ja odotin pääseväni kotiin heti sillä sekunnilla. Emäntä ja isäntä eivät vain huomioineet minun vinkkejä kovin hyvin, kun jäivät seurustelemaan muiden kanssa pitkäksikin aikaan. Yritin niille koko ajan viestittää, että tulkaa autolle ja kävinkin kiskomassa niitä lahkeesta ja hihasta, että lähdettäisiin, mutta viesti ei vain tuntunut menevän perille. Yritin jopa hyppiä heidän edessään ja viestittää, että nyt autolla, mutta ei tehonnut. Jouduin odottamaan auton luona aika kauaaaaaaan ennen kuin pääsimme taas kotia.

Tässä vielä todisteaineistoa 

katkeennesta avaimesta

Viekas neiti mun mieleni taas valtaa

Tytöt ne mua taas vaan kiinnostaa ja hormoneilla mieleni sekoittaa, trallallaaa...

Se olisi se tietty aika taas vuodesta, jolloin tuo toisen sukupuolen edustaja sekoittaa pääni totaalisesti. Vielä ei kuitenkaan ole se suvun jatkamisen aika ihan käsille, mutta kohta se koittaa. Perheenperustaminen tulee siis ajankohtaiseksi ihan lähiaikoina. Tällä hetkellä keskityn vain hajujen nuuskutteluun ja tilanteen tarkkailuun ihan lähietäisyydeltä. Vahdin, ettei tuo minun tyttökaveri pääse liian kauaksi näköpiiristä, ettei kukaan toinen uros sen mieltä valloita vahingossa. Aamuisinkin herättyäni pitää lähteä aina tarkastamaan, että löytyyhän se mun tyttökaveri vielä alakerrasta ja varmuuden vuoksi pitää käydä se herättämässä, jos se ei ole vielä herännyt. Olen myös alkanut tekemään pieniä liikkeitä kosiomielessä. Vielä ei kuitenkaan ole kaikkien liikkeiden aika, mutta hyvähän se on tässä lämmitellä pikkuhiljaa omia taitoja sekä tyttökaverin mieltä. Näin sitten oikean ajan koittaessa se tyttökaveri olisi mahdollisesti minulle myös suosiollinen....

Kaikkihan alkoi muutamia viikkoja sitten, kun minua alkoi kiinnostaa tuo meidän tyttökoiran pissit erityisesti. Niitä piti nuuskutella ja ehkä vähän maistellakin aina pissireissujen jälkeen. Tämän lisäksi tuo tyttökoiran takapää tuoksuu myös erityisen hyvälle. Minunhan nykyään pitää päästä pihalle aina heti sen jälkeen, kun tuo tyttöystävä on siellä käynyt, jos en ole samaan aikaan päässyt sen kanssa pihalle. Voi sitä oven räppäyksen määrää ja ininää, jos pihalle ei pääse. Jatkan sitä niin kauan, että joku luovuttaa ja päästää pihalle. Viime päivinä minun  on myös pitänyt päästä pihalle tavallista useammin, vaikka tuo tyttöystävä ei olisi siellä käynytkään ennen minua. Pitää käydä tutkimassa tarkkaan kaikki vanhatkin pissipaikat säännöllisin väliajoin. Niiden tuoksu, kun vetää minua puoleensa nyt jatkuvasti!   

Tässä yhtenäkin iltana olimme emännän ja tuon tyttökaverin kanssa pihalla iltapissillä. Tyttökaveri pissi tuonne tien varteen ja emäntä ei olisi jaksanut jäädä odottamaan minun tilanteen nuuskuttelua, joten hän käski minut vierelleen. Tämän jälkeen tuli käsky seurata kotia. Minähän kiltisti tottelinkin ja pihaan tulin kiltisti. Tyttökaveri ja emäntä suuntasivat ovelle ja odottelivat minua. Minä siinä vaiheessa menin viekkaasti auton taakse ja esitin muka etsiväni vielä viimeistä pissipaikkaa autonrenkaan juureen, mutta mielessäni olikin toiset ajatukset. Heti, kun emäntä nämä ajatukset huomasi, olikin jo liian myöhäistä. Minä olin ottanut jalat alleni ja kovaa vauhtia vedin kiitolaukkaa takaisin tien varteen ja tyttökoiran pissin nuuskutteluun. Onnistuinpa huijaamaan taas emäntää, kun ensiksi tottelin kiltisti käskyjä ja tulin pihaan, mutta heti seuraavassa hetkessä totesin käskyjen noudattamisen päättyneen ja juoksin takaisin "rikospaikalle". Tästähän emäntä ei oikein pitänyt vaan tuli sekin juoksujalkaa minut kotia takaisin hakemaan ja tällä kertaa piti mennä suorinta tietä sisälle.

Toisen kerran lenkillä odottelin vieressä, kun tyttöystävä kiltisti pissi tien varteen. Emäntä käski minun jatkaa matkaani eteenpäin ja lenkkiä jatkoinkin eteenpäin. Menin vain vähän ajan päästä tuohon tienvarsimetsikköön tutkimana paikkoja tai niin ainakin esitin taas emännälle. Hän, kun ei aina seuraa niin tarkasti, että mitä metsässä hommailen. Eipä aikaakaan, kun olin metsän kautta kurvannut takaisinpäin emännän silmiltä piilossa ja pissipaikalle saavuin tuoksuja nuuskuttelemaan. Emäntä kuitenkin huomasi myös tämän vähän ajan kuluttua, kun minua ei metsästä takaisin tielle alkanut näkyä. Hän arvasi tilanteen ja taaksepäin katsoessaan minut löysi sieltä "rikospaikalta" taas kerran. Voin kertoa, että osaan kyllä hyvin huijata emäntää ja isäntää tarvittaessa, mutta huijauksista vaan jää kiinni aika nopeasti, koska nekin osaa lukea minun ajatuksia aika hyvin. Tässäkin tuli taas todistettua, että kyllä minä keinot keksin tilanteeseen kuin tilanteeseen, vaikka käskyjä tulee totella. Pitää vain muistaa, että kun käskyt on toteutettu koittaa myös vapaa-aika, jolloin voi tehdä taas asioita, jotka eivät ole niin sallittuja :)

Tälläiset housut sai tuo meidän kettukoira tässä yhtenä iltana jalkaansa. 

Emäntä kylläistyi pienten punaisten tippojen löytymiseen lattialta 

ja niin emäntä ja koira jakavat samat alushousut. 

Hieman ovat housut hilpeyttä lisänneet ihmisten keskuudessa. 

Huomatkaa pieni vaaleanpunainen rusetti!