Vesilintu jahdissa

Vajaa kuukausi sitten se alkoi, nimittäin metsästyskausi! Minun osaltani se alkoi vesilintujahdilla. Aikaisin aamulla isäntä kävi ensin karhukoiran kanssa katselemassa, jos olisi karhun jälkiä, mutta koska niitä ei löytynyt niin klo 12 pääsin minä vesilintujahtiin. Tietysti jo ennen sitä oltiin asemissa, mutta luvan kanssa niitä sai klo 12 alkaa metsästämään. Tällä kertaa suuntasimme isommalla porukalla jahtiin, oli nimittäin isännän lisäksi kolme muutakin ukkoa porukassa mukana. Sainpahan enemmän noutaa lintuja, kun oli useampi metsästäjä mukana. Olimme kuulkaas koko päivän jahdissa lukuun ottamatta näiden jahtimiesten tunnin ruokataukoa isännän mummolassa. Sain minäkin siellä muutaman herkun, ettei tarvinnut olla ihan syömättä koko päivää.

Kuljimme koko päivän eri lammilla ja järvillä lintuja etsimässä. Saatiin pääasiassa haapanoita saaliiksi ja minä pääsin niitä noutamaan sekä muutaman haavakonkin etsin, kun ne hävisivät heinikkoon. Siinä samassa pääsin myös hätyyttelemään teeriä, kun kuljimme myös metsikössä. Kohtasinpa reissulla myös yhden "viholliseni" eli seisoinpa myös joutsenta tällä reissulla. Se oli sellainen poikanen, joka ei lähtenyt minnekään. Isäntä ei ensiksi huomannut, että mitä minä seison ja antoi pari kertaa ilmaan ajokäskyn, mutta koska joutsen ei liikahtanut minnekään, en minäkään liikkunut. Tällöin isännän mielenkiinto heräsi ja se päätti tulla lähempää katsomaan, että mitä minä seison, kun mitään ei käskystä tapahdu. No, joutsenhan se tosiaan siinä oli ja tämän huomattuaan isäntä otti minut kiinni. Silloin, kun minut otettiin kiinni, niin olisin halunnut kovasti päästä joutsenen kimppuun. Ikävä kyllä nämä joutsenet ovat rauhoitettuja lintuja, joten niitä ei saa metsästää. 

Tällä reissulla olisin päässyt myös venekyytiin. Veneilystä jonkin verran tykkään, mutta ikävintä siinä on se, ettei sieltä saa hypätä uimaan kesken kaiken. Koko ajan on joku vahtimassa ja kieltämässä vieressä. No, ajattelin tällä kertaa kuitenkin, että mieluummin uida polskuttelen veneen vieressä ja niin uinkin koko lammen poikki. Veneeseen en menomatkalla halunnut suostutteluista huolimatta. Hyvää liikuntaa sekin oli.

Kotiin pääsin vasta illalla klo 20 aikoihin. Olin siinä vaiheessa jo aika väsynyt ja nälkäinen koira. En edes loppuajasta jaksanut autossa seisoa ja katsoa pihalle vaan vaihdoin makuuasentoon. Tämä kertoo siitä, että olen todella väsynyt, koska yleensä en suostu autossa makuuasentoon menemään. Kotona kuulkaas odotti emäntä ruuan kanssa ja ruokahan maistui todella hyvälle, kun päivän oli ilman sitä ollut. Siinä kotiin palattuni hotkaisin ruuan suuhuni ja siirryin emännän kainaloon sohvalle lepäilemään. Noin vajaan tunnin lepäilyn jälkeen päätin, että nyt on masu täysi ja tarpeeksi levätty uutta reissua varten. Aloin kuulkaas intensiivisen tuijotuksen isännän osalta ja yritin viestittää, että lähdetäänkö iltalennolle. Tämä ei oikein tehonnut, joten siirryin hänen viereensä kuonolla tökkimään ja pitämään sellaista kivaa inisevää ääntä. Tämä on sellainen ääni, jota pidän, kun esim. lelu tai luu on sohvan alla tai kun haluan mennä jonnekin eikä kukaan minua huomioi. Isäntä tuumasi vain, että eiköhän tältä illalta riitä, mutta minä kävin vielä sen verran ylikierroksilla, että en oikein hyväksynyt tätä vastausta. Isäntä harkitsi tuohon läheiselle lammelle iltalennolle lähtöä, mutta tuumasi minulle, että katsotaan sitten joku toinen ilta. Ei se auttanut, piti siis lähteä nukkumaan. Kun olimme siirtyneet nukkumaan, niin vajaan 10 minuutin kuluttua siitä, alkoi läheiseltä lammelta kuulumaan haulikon pauke. Minähän siitä sekosin ja minun piti päästä parvekkeelle sitä kuuntelemaan. Parvekkeella on nimittäin nyt kaiteet, joten voin sinne myös jonkun kanssa luvalla mennä. Siirryimme siis isännän kanssa sinne ääniä kuuntelemaan. Siellähän ne ampuivat lintuja ja minun piti olla kotona! Jonkun aikaa siellä parvekkeella olimme ja kuuntelimme, mutta sitten piti mennä taas takaisin nukkumaan, vaikken olisi millään halunnut.

Seuraavan kerran pääsin lintujahtiin muutaman päivän kuluttua. Sillloin pääsin isännän ja sen veljen sekä emännän veljen kanssa iltalennolle tuohon läheiselle lammelle. Tämä reissu vaan meni minun osaltani suurimmaksi osaksi itsenäiseksi metsästykseksi, kun en millään jaksanut olla isännän lähettyvillä. Piti kuulkaas päästä uimaan. Etsin siinä sivussa myös lintuja, mutta vähän kävin ylikierroksilla, joten keskittymiseni ei ollut kovinkaan sujuvaa. Ampuivat ne (ei isäntä) muutaman telkän tällä reissulla.

Uimisesta puheen ollen, minulla on teille hauska juttu. Kuulin tuossa elokuun alkupuolella hyvän jutun mun entisestä koirakamusta. Entinen siinä mielessä, että me ei oikein enää olla kavereita, kun meillä meni sukset hiukan ristiin vuosi sitten. Tuli vähän toraa asioista ja sen jälkeen emme ole voineet samoissa tiloissa oleskella. Tämä koirakamu on terrieri ja se menee täysin sekaisin uimisesta. Sen, kun vie uimaan, niin se ei enää kuuntele mitään käskyjä ja uiminen suuntautuu aina poispäin rannasta ulapalle eikä takaisin ole tulossa. Sitä on jouduttu viime vuosina käyttämään uimassa niin, että sillä on pelastusliivit päällään ja se on kiinni useamman metrin narussa. Se ui koko ajan naru suorana ja kun halutaan lähteä pois, se pitää hinata narusta takaisin rantaan ja kantaa autoon. Tämänkin ajan se koko ajan ulisee ja potkii jaloillaan vastaan, koska uimasta ei voi poistua. No, tällä kertaa se oli emäntänsä (isännän sisko) kanssa uimassa aika isolla järvellä ja oli käynyt niin, että pelastusliiveissä ollut narunkiinnityslenkki oli katkennut. Tämä poikahan se oli siitä innostunut ja jatkanut uimista vikkelästi kohti järven selkää. Sen emäntä oli yrittänyt kutsua sitä takaisin, mutta tuloksetta, oli vain rannalla katsonut, kun koira häviää ulapalle. Isännän sisko oli soittanut isännän isäukolle, että tulla veneen kanssa etsimään koiraa. Onneksi isännän vene oli tällä isäukolla lainassa, joten pitkämatka ei ollut. No, nämähän oli veneellä lähtenyt tätä karvaturria etsimään järveltä. Karvaturri oli uinut kohti vastarantaa tällä välin ja kun oli huomannut, että ranta oli tullut vastaan, oli kääntynyt ja jatkanut matkaa isommalle järven selälle. Onneksi nämä tyypit oli veneellä ehtineet väliin ja saaneet noukittua koiran veneeseen ennen kuin se oli suunnannut kohti laajempaa järven selkää. Sieltä olisikin ollut vaikeampi työ kaveri etsiä.

Tämä vesilintujahti ei ole minun päämetsästyskautta vaan sellainen metsästyksen aloitus. Yleensä pari kertaa syksyssä vesilintujahdissa isännän kanssa käydään. Aiempinakin vuosina olen noutanut näitä lintuja vedestä ja kerran itse asiassa kävi aika hauska juttu. Tästä on muutama vuosi aikaa, kun olimme isännän kanssa sorsajahdissa, taisipa peräti olla aloituspäivänä. Isäntä siis ampui sorsan ja antoi minulle noutokäskyn hakea se vedestä. No minähän innoissani sitä noutamaan ja kun oli sitä noutamassa, niin isäntä päättikin ampua toisen sorsan lennosta ja tämähän sorsa tipahti veteen melkein minun päälle. Minä olin vähän aikaa tästä episodista ihmeissäni ja mietin, että miten näitä tipuja tuolta taivaalta koko ajan tippuu. En oikein myöskään tiennyt, että mikä näistä pitää noutaa, kun yhtä aikaa ei voi molempia ottaa mukaansa. No, päätin siinä ensiksi viedä toisen isännälle rannalle ja kysellä sieltä mitä tehdään. Rannalle päästyäni sain uuden noutamiskäskyn ja toinen sorsa piti myös hakea pois sieltä vedestä. Tämä olikin vähän kinkkisempi tapaus, kun se ei ollutkaan kuollut. En ollut aiemmin tällaiseen törmännyt, joten en tiennyt mitä sille pitää tehdä. Yritin ottaa sen kiinni, mutta en oikein uskaltanut siihen kunnolla tarttua. Isäntä rannalta huuteli, että ota kiinni ja tuo tänne. Lopulta otin siitä ihan kunnolla kiinni ja lopettihan se räpiköimisen. Vein myös tämän sorsan rannalle isännälle. Siinä rannalla sitten isäntä alkoi kaivella reppuaan ja laittaa lintuja reppuun. Minä poikapa ajattelin, että toinen sorsa kuuluu minulle ja otin sen vaivihkaa itselleni ja lähdin jolkottelemaan sorsa suussani pois päin. Isäntä laittoi yhden sorsan reppuun ja alkoi katselemaan toista. Ihmetteli, että minne se oli kadonnut ja huomasi minun hiippailevan pois päin sorsa suussani. No, en saanut sorsaa itselleni vaan piti se isännälle luovuttaa. Sorsapaistia kait ne emännän kanssa siitä sitten tekivät.

Tänään alkoi tuo minun päämetsästyskauteni eli metsäkanalintujen metsästys. Aamulla pääsinkin heti isännän kanssa metsälle, mutta tästä myöhemmin lisää, kun ehdin taas kirjoittelemaan.

ps. emännälläkin on kuulemma tätä nykyä metsästyskortti, joten sen kanssakin pääsee jatkossa siis metsälle =)

Jahtikuvia

Siis nää on niin mun tipuja 

Mun tiput, älä koske!

Marjastusta

Kesän aikana emäntä harrastaa aina jossakin määrin marjojen poimintaa. Minua tämä marjojen poiminta ei ihan aina kiinnosta. Minusta on mukava mennä metsään emännän mukana, mutta kun emme liikukaan niin nopeasti kuin lenkillä ollessa, yleensä kyllästyn. Se on tylsää, kun emäntä vain pyörii niissä samoissa pusikoissa koko ajan eikä maisemat vaihdu. Jos olemme kodin lähellä tai esim. emännän vanhempien kodin lähellä, yleensä aina jossain vaiheessa livistän metsästä kotia tai muiden ihmisten seuraan. Saatan kylläkin aina käydä tarkistamassa välillä, että vieläkö se emäntä siellä metsikössä kyykkii ja samalla voin häntä aina tervehtiä. 

Tänä vuonna mustikoita poimimaan minua ei mukaan huolittu tai pääsin kyllä emännän äitimuorin mukana metsään hihnassa, mutta irti minua ei laskettu. Oli kuulemma siinä mustikkapaikan vieressä joku linnunpesä... tai no huomasinhan minä sen itsekin ja olisin siellä metsässä halunnut sitä tutkia tarkemmin, mutta ei minua sinne päästetty. Äitimuori kävi näyttämässä vain mustikkapaikan emännälle ja sen siskolle ja sen jälkeen minun piti hänen mukanaan lähteä sieltä metsästä pois. Pihalle päädyin odottamaan ja pesäpalloa noutamaan. Emännän serkkupojat olivat sillä aikaa tulleet käymään ja ne ovat kovia pelamaan pesistä, joten pääsinpä minäkin taas mukaan kopparin ominaisuudessa. Minulla on vain hiukan huono tapa omia nämä pallot itselleni enkä ihan jokaiselle niitä helpolla luovuta... se pitää kuulkaas olla emäntä, isäntä tai joku muu todella tuttu kaveri, joka minulle kuria pitää ennen kuin käskystä tottelen heti. No, siinäpähän saivat nämä pojat vähän liikuntaa ja harjoitusta kurinpitämisestä, kun minulta näitä palloja yrittävät saada pois.

Vattujen poimintareissulle minut kuitenkin huolittiin mukaan, vaikka koirien irtopitokausi ei ollutkaan vielä alkanut. Ensimmäiset reissut tehtiin emännän mummulan nurkilla olevaan metsikköön. Arvatkaas mitä, minä kuulkaas pääsin juoksemaan siihen lähimetsikköön irti. Voi pojat, kun se oli mukavaa! Enpä ollut kesän aikana päässyt oikein irti tuonne metsikköön tai minnekään muuallekaan kuin pihalle. Ensin piti parikymmentä minuuttia juosta ihan villisti siellä metsässä ja haistella kaikkia ihania hajuja! Välillä piti kuitenkin käydä tarkastamassa, ettei se emäntä ole minnekään hävinnyt. Kävinpä siinä myös välillä emännän mummun luona vieraisilla syömässä herkkuja sekä vähän tankkaamassa vettä janooni. Tämän jälkeen jopa pystyin keskittymään vähäksi aikaa vattujen syömiseen pehkoista. Minä, kun tykkään noista vatuista kovasti. Pentuna söin niitä pehkojen lisäksi sangosta, mutta tästä on huomautettu niin monta kertaa, että en enää viitsi omin lupani niitä sieltä maistella. Pitää odottaa kiltisti siinä sangon vieressä, että jos joku heltyisi ja antaisi parit maistiaiset. Pehkoista näitä vattuja saa syödä luvan kanssa niin paljon kuin haluan. 

Pois lähtiessämme olin vielä niin innoissani metsäretkestä, että en olisi millään sieltä halunnut pois lähteä. Emäntä joutui kutsumaan useamman kerran ennen kuin tulin luokse ja silloinkin tulin metsiköstä todella vauhdilla, kun olin vielä niin hurmoksessa kaikesta mukavasta. Vauhtia oli vain liikaa, koska siinä metsän ja pellon reunassa törmäsin "vahingossa" emäntään. Juoksin siis emännän takaa täyttä ravia ja ajatuksissani en huomannut sitä väistää vaan törmäsin suoraan jalkoihin. No, emäntähän siitä lensi mukkelismakkelis ja ne vatut sieltä sangosta sinne heinikkoon. Tai ei ne kaikki vatut sinne kaatuneet vain osa, mutta tämän jälkeen kuului emännän suusta pari valittua sanaa. Se kuulkaas joutui ne vatut uudelleen keräämään sieltä heinikosta. Minä ajattelin solidaarisuudesta jäädä makaamaan siihen viereen ja katsomaan sen puuhia, jos se vaikka vartiointia kaipais ;) No, eipä kaivannut. Siinä se vattuja kerätessä vähän sadatteli ja kyseli minulta, että mikä tässä päätönnä juoksussa oli taas ideana... ei siinä mitään ideaa ollut, "vain vahinko". 

Vattujen poiminnan jälkeen koitti viinimarjojen poiminta. Näistä marjoista minä en todellakaan välitä, ovat niin kirpeitä maultaan. Tuossa meidän tämän uuden kodin vieressä kasvaa muutamia puskija näitä marjoja. Pääsin mukaan parilla ensimmäisellä reissulla, mutta koska puskat ovat tuossa metsän reunassa, en millään jaksanut odottaa siinä puskien läheisyydessä, kun emäntä poimi marjoja. Sieltä metsästä tuli kaikkia kivoja hajuja ja ääniä ja sinnehän minun piti karata. Pari kertaa tosiaankin pääsin näille marjanpoimintareissuille mukaan, mutta koska en käskyistä huolimatta malttanut pysyä metsästä pois, minut vietiin sisälle eikä mukaan enää otettu. Vähän, kun mua harmitti! Emäntä kävi tänä vuonna poimimassa myös näitä viinimarjoja oman mummonsa puskista. Se mummo, kun ei näitä marjoja enää tarvinnut. Tämä mummohan asuu emännän vanhempien naapurissa, joten joka kerta emännän vanhempien kotona vieraillessa käyn myös tämän mummon luona. Näilläkin marjanpoimintareissuille vietin paljon aikaa mummon herkkukorin ääressä. Tällä mummolla, kun on aina koiranherkkuja odottamassa minua ja meitä muita koiria. Harmi vaan, että tämä mummo päätti muuttaa talveksi asumaan jonnekin kerrostaloon. Eipä enää siis saa herkkuja tarjolla, kun vieraillaan emännän vanhempien kotona. Toinen huono puoli tässä mummon muutossa on, että sen kissa muutti emännän vanhempien luokse. Minä kun en oikein tule tämän kissan kanssa toimeen. Haluaisin vain ajaa sitä takaa, mutta kissahan ei tästä tykkää. Itse asiassa tämä kissa ei pahemmin tykkää muistakaan koirista. Emäntä tuumasikin, etten voi enää mennä yökylään hänen vanhempien luokse, kun se kissa nukkuu kuulemma niiden sängyssä ja minunkinhan pitäisi aina päästä nukkumaan öisin sänkyyn... Pitää vissiin etsiä uusi yökyläpaikka :(

Eilen kävimme poimimassa puolukoita tai siis emäntä poimi siskonsa kanssa ja minä pääsin juoksentelemaan metsään. Aika kauan jaksoin metsässä tällä reissulla viihtyäkin ennen kuin suuntasin emännän vanhempien kotia. Siellä nimittäin oli emännän serkkupoika ja pikkuveli pitämässä mulle seuraa ja pääsin noutamaan frisbeegolfkiekkoja. Oli kuulkaa mukavaa saada ihan luvan kanssa näitä kiekkoja noutaa, kun kotona aina kielletään niihin koskemasta. Aamupäivällä sain myös liikuntaa perunannoston merkeissä. Minusta on kiva etsiä niitä heinikkoon heitettäviä pikkuperunoita. Pistelen kuulkaas ne kielloista huolimatta mahaani. Tällä kertaa noukin perunoita myös sangosta suuhuni ja muutaman perunan "varastin" myös nostajien käsistä, kun vähän innostuin liikaa. Tässä on vain sellainen huonopuoli, että niistä raaoista perunoista tulee vain hiukan vatsanpuruja ja maha menee vähän sekaisin, mutta ei se menoa haittaa. Noita mahanpuruja voi myös lisätä se, että aamupäivän aikana maistelin myös vähän raakaa pullataikinaa. Emännän äitimuori nimittäin perunannoston jälkeen leipoi korvapuusteja ja kun se selkänsä käänsi, niin minäpä nopeana poikana päätin vähän maistella pöydältä pullataikinaa =)

Toinen suosikkimarjani on karviaiset. 

Niitä voi syödä suoraan pehkoista emännän vanhempien kotipihassa. 

Ei ne piikit mitään kuulkaas haittaa, niitä pitää vain osata varoa.

Perunannostossa.... 

odottelen, että josko joku heittäis perunan jonnekin...

Siinä niitä perunoita olisi

Ja tässä rouskuttelen syödä perunaa...

Eläinlääkärillä

Viime viikolla piti vierailla taas eläinlääkärin tiloissa. Kyseessä oli kylläkin vain pelkkä pakollinen rokotuskeikka. En ole onneksi joutunut kovin usein eläinlääkärillä vierailemaan elämäni aikana. Meidän perheen koirista ei onneksi kellään ole ollut mitään kovin vakavampaa, joten nuo eläinlääkärit eivät ole tulleet liian tutuiksi. 

Itsehän en näitä eläinlääkäreitä mitenkään pelkää. Aina olen käyttäytynyt ihan asiallisesti siellä ollessani. Ensimmäinen visiitti oli silloin ihan pentuna nämä normaalit rokotusreissut. Pari kertaa piti emännän kanssa siellä käydä piikkejä ottamassa. Enpä kyllä näistä piikeistä tuntenut tai huomannut mitään. Meikä poikahan se on niin kova nahkainen, etten huomaa mitään pistoksia. Siruakin, kun laitettiin eläinlääkäri tuumasi emännällä, että nyt kannattaa pitää kunnolla kiinni, koska piikki on sen verran iso, että voi tuntuakin. No, minä vaan innokkaana pistelin siinä herkkuja naamaani (oli sellaisia annettu minulle) enkä huomannut mitään piikkiä. En edes vinkaissut. Eläinlääkärikin totesi, että kiltti poika olen. Yleensä minun eläinlääkärireissut ovat olleet vain näitä rokotuskeikkoja. Pari kertaa olen muuten joutunut siellä pistäytymään. Kerran piti käydä lääkärintarkastuksessa vakuutusta varten, eivät muuten vakuutusta antaneet. Eihän minusta silloinkaan mitään vikaa löytynyt. Olen joutunut myös sitkeän silmätulehduksen takia vierailemaan pari kertaa eläinlääkärillä. Ensimmäisellä kerralla annettiin jotain voidetta ja tutkittiin silmät. Annoin silloinkin minua tutkia ihan rauhallisesti. No, silmätulehdus ei näillä voiteilla lähtenyt vaan reilun viikon kuluttua piti mennä takaisin, kun voide oli loppu ja silmät vain rähmi edelleen. Tällä kertaa eläinlääkäri tutki minun silmiä vielä tarkemmin ja käänteli ja väänteli niitä kaiken maailman tikuilla. Minä poika se vaan kiltisti siinä tutkimuspöydällä seisoin ja annoin eläinlääkärin tutkia. Taas kehuttiin kiltiksi pojaksi ja isäntäkin ihmetteli, että miten niin rauhallinen olin, vaikka mitä toimenpiteitä ja silmän sorkkimisia tehtiin. Ei minua se haitannut. Yleensäkään en näytä kovin helposti, jos minulla on joku paikka kipeä vaan kovanahkaisena koirana kestän kivut. Harvoin minun kuuluu edes ulahtavan, vaikka tassu nyrjähtäisi. Vähän lenkutan menemään ja sitten se on taas kunnossa.

Unohtui muuten mainita, että pari kertaahan olen saanut nenäpunkin, mutta sen häätämiseen ei ole tarvinnut käydä eläinlääkärissä vaan lääkkeet on saatu ilman sitäkin hankittua. Punkki on tarttunut tuosta isännän siskon koirasta aina, kun se on tullut kylään. Tämä nenäpunkki ei ole kuulkaas mikään hauska otus vaan aiheuttaa aikamoista yskintää ja sellaista kurnutusta kurkussa ja nenässä. Emäntä on vaan tuumannut, että tämä on kallis punkki, kun aina pitää kaikki meidän koirat sen jälkeen hoitaa, vaikka oireita ei olisikaan. Se on kuulemma kallista lystiä, kun 6-7 koiraa lääkitsee tällä punkkilääkkeellä.

Eipä nuo meidän muutkaan koirat ole kovin usein joutuneet eläinlääkärillä vierailemaan. Yleensä on kyse ollut vain noista rokotuksista. Taitaa tuo minun nykyinen ykköstyttöystävä olla ollut eniten eläinlääkärin tiloissa. Sillä, kun on tuo allergia kaikelle mahdolliselle, joten sille pitää aina saada noita lääkkeitä tarvittaessa. Silläkin on ollut kerran silmätulehdus ja korvatulehduksia sillä on ollut useitakin. Tämän lisäksi sillä on myös ollut verikorva eli sen korvanlehti on täyttynyt verestä. No, tämähän piti tyhjentää. Emäntä vei tyttöystävän tällöin eläinlääkärille ja mun tyttöystävä rauhoitettiin. Korvasta veri pois ja se kunnon siteeseen, ettei se mene takaisin sinne. Mun tyttöystävä oli kyllä sen päivän ihan tokkurassa. Ei meinannut millään selvitä siitä tokkurasta koko päivänä, vaikka aamusta heti kävi eläinlääkärillä. Autoonkin jouduttiin se kantamaan ja emännän kauppareissun aikana se oli vähän vironnut ja aukonut silmiään. Kotiin päästyä se oli jo noussut seisomaan, mutta kävely ei vielä oikein onnistunut. Vähän vinoon kaartoi koko ajan. Sohvalla se sitten makasi peiton alla koko päivän (sitä, kun vähän palelsi). Aina, kun yritti lähteä kävelemään siitä, se oli aika huppelissa ja ensimmäiset askeleet meni pitkin seiniä. No, kyllä se pikkuhiljaa siitä virkosi. Kaulurin kanssa sen piti vain jonkun aikaa kulkea. Kauluri ei oikein ollut sen mieleen, kun se tarttui joka paikkaan. Emäntä ja isäntäkään enkä minä tykännyt siitä hirveästi, kun se tökki sen kovilla reunoilla meitä. Pakko oli vaan kauluria pitää, kun muuten se heti kiskoi sen kiristyssiteen siitä pois. Ei side kyllä muutenkaan kovin hyvin siinä pysynyt vaan jatkuvasti emäntä tai isäntä sai sitä olla korjaamassa.

Tuosta nukutuksesta puheen ollen, onhan pari meidän perheen muutakin koiraa joutunut nukutetuksi. Tuolla meidän karhukoiralla oli kannukset ja ne eivät olleetkaan pelkät nahkakannukset vaan ihan kuten varpaat, luun kera. Paikallinen eläinlääkäri ei suostunut niitä täällä leikkaamaan, vaan se piti hoitaa Joensuussa asti. Vuosikkaana emäntä ja isäntä veivät sen sitten sinne Joensuuhun operoitavaksi. Kyseessähän oli vain pieni operaatio. Ensinhän se rauhoitettiin ja siitähän se ei tykännyt laisinkaan. Viimeiseen asti harasi jaloilla vastaan ja yritti pysyä pystyssä, mutta pakkohan se oli lopulta käydä makaamaan. Sen jälkeen emännän ja isännän käskettiin poistua ja ilmoitettiin, että soitellaan, kun se nukutuksesta herää. Yleensä siihen menee noin kolmisen tuntia.

Emäntä ja isäntä lähtivät ostoksille ja parin tunnin kuluttua tulikin jo soitto, että koiran voi tulla noutamaan. Ei se tuo meidän karhukoira ollut jaksanut kovin pitkään nukkua vaan oli alkanut riehumaan ahtaassa häkissä heti herättyään. Ei ollut kuulkaas tottunut sellaisissa pienissä kopperoissa olemaan. Emäntä ja isäntä, kun saapuivat sitä noutamaan, oli se jo melkein täysissä voimissaan. Eipä ollut paljon mistään nukuteuksesta/rauhoituksesta tietoa. Vähän oli vain vaisunoloinen, mutta sekin hävisi autoon pääsyn jälkeen. Matkan aikana ei ollut kuulemma enää nukuttanut vaan takakontissa oli suurimman osan matkasta joko seissyt tai istunut maisemia katsellen. Kotiin päästyä se olikin jo entinen railakas itsensä ja juoksenteli pitkin pihaa. Ei näkynyt mitkään kivutkaan sitä haittaavan.

Silläkin kuulkaa piti olla kauluri muutaman viikon ajan, mutta siitähän vasta soppa syntyikin. Se kuulkaas ehti muutaman kaulurin hajottaa tänä aikana. Kotona olleessaan emäntä ja isäntä ei sillä kauluria pitänyt, koska ei se tikkejä ollut kiskomassa irti tai jalkojaan nuolemassa, mutta yksinolleessaan sille piti kauluri pistää turvallisuussyistä sekä pihalla ollessa se oli pakollinen, jotta se ei ihan joka paikkaan pääsisi rymyämään. No, ei se kauluri menoa siellä pihalla haitannut vaan minun kanssa se juoksenteli menemään. Minä inhosin sitä kauluria, kun se sillä minua koko ajan tökki ja autoinkin jossain välissä vähän sen rikkomisessa. Tämä karhukoira, kun oli vuoden vanhana kova menijä, niin siinähän kävi vielä niin, että se onnistui repimään siinä juostessaan tikkinsä ja toinen haava vielä tulehtui. Emäntä "kiitteli" meitä näistä rajuista menoista pihamaalla, kun se joutui vielä puhdistamaan ylimääräiset pari viikkoa tätä toista haavaa tulehduksen takia. Emäntä nimittäin on yleensä se joka joutuu lääkkeet ym. vaivat meiltä hoitamaan. Yleensä meidän perheen koirat antaa nämä vaivat hyvin hoitaa, mutta vaatiihan se aikaa. Tikkien poistossakin eläinlääkäri oli kysellyt, että pitääkö se karhukoira rauhoittaa, kun ne voivat olla vihaisia. Emäntä oli tuumannut, ettei tarvitse vaan hän voi pitää kiinni sen verran. Eläinlääkäri oli todennut vain, että sinuahan se sitten puree. Eipä ollut paljon tarvinnut pitää kiinni tai ottaa puremista vastaan. Tuo meidän karhukoira oli antanut tikit poistaa kiltisti, vaikka vähän olivat tiukassa olleet. Eläinlääkäri oli vain tuumannut, että kiltti koira sinulla on.

Oikeastaan kaikkein pahin isku on sattunut tuolle minun kakkostyttöystävälle. Se jäi nimittäin noin vuoden ikäisenä auton alle hirvijahdissa. Sen jalka silloin sai aika kovan tällin ja ilmeisesti pääkin kolahti jonkin verran. Päivystykseenhän sitä piti lähteä. Jalka saatiin hoidettua muutaman kuukauden sisällä kuntoon, kauluriakin piti tämänkin koiran pitää. Pää vaan sai elinikäisen tällin. Se nimittäin on siitä kolarista asti ollut vähän pimahtanut. Kaikkea pärisevää se pelkää ja haukkuu hulluna, ihan ymmärrettävää, mutta sille on ilmennyt erilaisia pakko-oireita tämän jälkeen. Tämän lisäksi se ei oikein enää välitä hirvistä joka päivä vaan huonoina päivinä se tekee mitä haluaa ja juoksee pitkin metsiä etsimättä mitään. Vähän oli huono tuuri tällä koiralla. Edelleen se meillä kyllä asustaa, mutta nämä pakko-oireet hiukan elämää häiritsee.

Toivotaan, että jatkossakin nämä eläinlääkärireissut rajoittuvat vain näihin rokotuskäynteihin eikä mitään vakaa kenellekään satu.

Tässä se se verikorvan poiston jälkeen mun 

ykköstyttöystävä lepäilee peiton alla sohvalla

Karhukoira vielä sillä hetkellä ehjän kaulurin kanssa. 

Itse sympatiasta annoin laittaa siteen päähäni, 

no vähän ajan päästä piti se irroittaa...