Hulivilin elämää: Marjastusta

Kesän aikana emäntä harrastaa aina jossakin määrin marjojen poimintaa. Minua tämä marjojen poiminta ei ihan aina kiinnosta. Minusta on mukava mennä metsään emännän mukana, mutta kun emme liikukaan niin nopeasti kuin lenkillä ollessa, yleensä kyllästyn. Se on tylsää, kun emäntä vain pyörii niissä samoissa pusikoissa koko ajan eikä maisemat vaihdu. Jos olemme kodin lähellä tai esim. emännän vanhempien kodin lähellä, yleensä aina jossain vaiheessa livistän metsästä kotia tai muiden ihmisten seuraan. Saatan kylläkin aina käydä tarkistamassa välillä, että vieläkö se emäntä siellä metsikössä kyykkii ja samalla voin häntä aina tervehtiä.

Tänä vuonna mustikoita poimimaan minua ei mukaan huolittu tai pääsin kyllä emännän äitimuorin mukana metsään hihnassa, mutta irti minua ei laskettu. Oli kuulemma siinä mustikkapaikan vieressä joku linnunpesä... tai no huomasinhan minä sen itsekin ja olisin siellä metsässä halunnut sitä tutkia tarkemmin, mutta ei minua sinne päästetty. Äitimuori kävi näyttämässä vain mustikkapaikan emännälle ja sen siskolle ja sen jälkeen minun piti hänen mukanaan lähteä sieltä metsästä pois. Pihalle päädyin odottamaan ja pesäpalloa noutamaan. Emännän serkkupojat olivat sillä aikaa tulleet käymään ja ne ovat kovia pelamaan pesistä, joten pääsinpä minäkin taas mukaan kopparin ominaisuudessa. Minulla on vain hiukan huono tapa omia nämä pallot itselleni enkä ihan jokaiselle niitä helpolla luovuta... se pitää kuulkaas olla emäntä, isäntä tai joku muu todella tuttu kaveri, joka minulle kuria pitää ennen kuin käskystä tottelen heti. No, siinäpähän saivat nämä pojat vähän liikuntaa ja harjoitusta kurinpitämisestä, kun minulta näitä palloja yrittävät saada pois.

Vattujen poimintareissulle minut kuitenkin huolittiin mukaan, vaikka koirien irtopitokausi ei ollutkaan vielä alkanut. Ensimmäiset reissut tehtiin emännän mummulan nurkilla olevaan metsikköön. Arvatkaas mitä, minä kuulkaas pääsin juoksemaan siihen lähimetsikköön irti. Voi pojat, kun se oli mukavaa! Enpä ollut kesän aikana päässyt oikein irti tuonne metsikköön tai minnekään muuallekaan kuin pihalle. Ensin piti parikymmentä minuuttia juosta ihan villisti siellä metsässä ja haistella kaikkia ihania hajuja! Välillä piti kuitenkin käydä tarkastamassa, ettei se emäntä ole minnekään hävinnyt. Kävinpä siinä myös välillä emännän mummun luona vieraisilla syömässä herkkuja sekä vähän tankkaamassa vettä janooni. Tämän jälkeen jopa pystyin keskittymään vähäksi aikaa vattujen syömiseen pehkoista. Minä, kun tykkään noista vatuista kovasti. Pentuna söin niitä pehkojen lisäksi sangosta, mutta tästä on huomautettu niin monta kertaa, että en enää viitsi omin lupani niitä sieltä maistella. Pitää odottaa kiltisti siinä sangon vieressä, että jos joku heltyisi ja antaisi parit maistiaiset. Pehkoista näitä vattuja saa syödä luvan kanssa niin paljon kuin haluan.

Pois lähtiessämme olin vielä niin innoissani metsäretkestä, että en olisi millään sieltä halunnut pois lähteä. Emäntä joutui kutsumaan useamman kerran ennen kuin tulin luokse ja silloinkin tulin metsiköstä todella vauhdilla, kun olin vielä niin hurmoksessa kaikesta mukavasta. Vauhtia oli vain liikaa, koska siinä metsän ja pellon reunassa törmäsin "vahingossa" emäntään. Juoksin siis emännän takaa täyttä ravia ja ajatuksissani en huomannut sitä väistää vaan törmäsin suoraan jalkoihin. No, emäntähän siitä lensi mukkelismakkelis ja ne vatut sieltä sangosta sinne heinikkoon. Tai ei ne kaikki vatut sinne kaatuneet vain osa, mutta tämän jälkeen kuului emännän suusta pari valittua sanaa. Se kuulkaas joutui ne vatut uudelleen keräämään sieltä heinikosta. Minä ajattelin solidaarisuudesta jäädä makaamaan siihen viereen ja katsomaan sen puuhia, jos se vaikka vartiointia kaipais ;) No, eipä kaivannut. Siinä se vattuja kerätessä vähän sadatteli ja kyseli minulta, että mikä tässä päätönnä juoksussa oli taas ideana... ei siinä mitään ideaa ollut, "vain vahinko".

Vattujen poiminnan jälkeen koitti viinimarjojen poiminta. Näistä marjoista minä en todellakaan välitä, ovat niin kirpeitä maultaan. Tuossa meidän tämän uuden kodin vieressä kasvaa muutamia puskija näitä marjoja. Pääsin mukaan parilla ensimmäisellä reissulla, mutta koska puskat ovat tuossa metsän reunassa, en millään jaksanut odottaa siinä puskien läheisyydessä, kun emäntä poimi marjoja. Sieltä metsästä tuli kaikkia kivoja hajuja ja ääniä ja sinnehän minun piti karata. Pari kertaa tosiaankin pääsin näille marjanpoimintareissuille mukaan, mutta koska en käskyistä huolimatta malttanut pysyä metsästä pois, minut vietiin sisälle eikä mukaan enää otettu. Vähän, kun mua harmitti! Emäntä kävi tänä vuonna poimimassa myös näitä viinimarjoja oman mummonsa puskista. Se mummo, kun ei näitä marjoja enää tarvinnut. Tämä mummohan asuu emännän vanhempien naapurissa, joten joka kerta emännän vanhempien kotona vieraillessa käyn myös tämän mummon luona. Näilläkin marjanpoimintareissuille vietin paljon aikaa mummon herkkukorin ääressä. Tällä mummolla, kun on aina koiranherkkuja odottamassa minua ja meitä muita koiria. Harmi vaan, että tämä mummo päätti muuttaa talveksi asumaan jonnekin kerrostaloon. Eipä enää siis saa herkkuja tarjolla, kun vieraillaan emännän vanhempien kotona. Toinen huono puoli tässä mummon muutossa on, että sen kissa muutti emännän vanhempien luokse. Minä kun en oikein tule tämän kissan kanssa toimeen. Haluaisin vain ajaa sitä takaa, mutta kissahan ei tästä tykkää. Itse asiassa tämä kissa ei pahemmin tykkää muistakaan koirista. Emäntä tuumasikin, etten voi enää mennä yökylään hänen vanhempien luokse, kun se kissa nukkuu kuulemma niiden sängyssä ja minunkinhan pitäisi aina päästä nukkumaan öisin sänkyyn... Pitää vissiin etsiä uusi yökyläpaikka :(

Eilen kävimme poimimassa puolukoita tai siis emäntä poimi siskonsa kanssa ja minä pääsin juoksentelemaan metsään. Aika kauan jaksoin metsässä tällä reissulla viihtyäkin ennen kuin suuntasin emännän vanhempien kotia. Siellä nimittäin oli emännän serkkupoika ja pikkuveli pitämässä mulle seuraa ja pääsin noutamaan frisbeegolfkiekkoja. Oli kuulkaa mukavaa saada ihan luvan kanssa näitä kiekkoja noutaa, kun kotona aina kielletään niihin koskemasta. Aamupäivällä sain myös liikuntaa perunannoston merkeissä. Minusta on kiva etsiä niitä heinikkoon heitettäviä pikkuperunoita. Pistelen kuulkaas ne kielloista huolimatta mahaani. Tällä kertaa noukin perunoita myös sangosta suuhuni ja muutaman perunan "varastin" myös nostajien käsistä, kun vähän innostuin liikaa. Tässä on vain sellainen huonopuoli, että niistä raaoista perunoista tulee vain hiukan vatsanpuruja ja maha menee vähän sekaisin, mutta ei se menoa haittaa. Noita mahanpuruja voi myös lisätä se, että aamupäivän aikana maistelin myös vähän raakaa pullataikinaa. Emännän äitimuori nimittäin perunannoston jälkeen leipoi korvapuusteja ja kun se selkänsä käänsi, niin minäpä nopeana poikana päätin vähän maistella pöydältä pullataikinaa =)

Toinen suosikkimarjani on karviaiset.

Niitä voi syödä suoraan pehkoista emännän vanhempien kotipihassa.

Ei ne piikit mitään kuulkaas haittaa, niitä pitää vain osata varoa.